Eduskuntavaalien teemana presidentin valtaoikeudet tuntuu hivenen köykäiseltä. Presidentin valtaoikeudet ovat kuitenkin huomattavan kaukana kansalaisen arjesta, ja vaikka valtiollinen vallanjako on itsessään merkittävä, vaalien teemat pitäisi löytää muualta.
- Presidentin valtaoikeusasia on ajankohtainen, mutta talous-, ja työllisyysasiat varmasti ovat ihmisiä lähellä ja tärkeitä kysymyksiä. Työllisyys on varmasti tärkeä teema, työttömyys tulee räjähtämään tänä vuonna. Työ on ihmiselle ja yhteiskunnalle aivan välttämätön, Kankaanniemi.
Tärkeitä kysymyksiä on kuitenkin myös työelämän ulkopuolella olevia kohtaan, eli eläke- ja sosiaaliturvan kysymykset. Näitä pohtinut sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen SATA-komitea toteaa, että uudistuksille on kova tarve, mutta rahaa ei ollenkaan.
- Siinäkin näytti lopputulos olevan, että köyhät jakavat olemattomat rahat keskenään uudella tavalla, ja valtiovarainministeriö ja hallitus pitävät äärettömän tiukkaa linjaa. Tiukkaa linjaa on tosin pidettäväkin, valtio velkaantuu lähivuosina rajusti.
Suurituloisille ja pääomalle kireämpi verotus
Suomessa oli jättityöttömyys jo 1990 -luvulla, kun maa syöksyi syvään ja monivuotiseen lamaan. Kankaanniemen mukaan tuo aika oli niin erilainen, ettei sieltä voi kaivaa malleja työttömyyden hoitoon
- Itsekin olin -90 -luvun alussa ministerinä, eikä sieltä ole mistä ammentaa. Silloin ikävä kyllä pelastettiin pankkien omistaja asiakkaiden kustannuksella. Seurauksia on vieläkin.
Kankaanniemi katsoo, että työttömyyttä on helpointa hoitaa ehkäisemällä sen syntyminen.
- On julkisen talouden tehtävä panostaa. Matalapalkkaiset työt kannattaviksi ottaa vastaan ja tehdä. Silloin tarvitaan veronkevennyksiä ja tukimuotoja sille puolelle. Suurituloiset ja suurpääoma pitää panna vastuuseen paljon nykyistä enemmän.
Eläkerahat julkisiin investointeihin
Kankaanniemi nostaa esiin myös eläkeyhtiöiden ja rahastojen varat työttömyyden torjujina.
- Eläkerahoja voitaisiin käyttää julkisiin investointeihin ja sitä kautta työllisyyden ja yhteiskunnan kilpailukyvyn parantamiseen. Esityksiä tästä on, mutta hallitus ei ole tehnyt mitään. Työeläkevakuuttajien toimitusjohtaja Esa Swanljung on todennut, että eläkeyhtiöt ovat valmiita tähän.
Kankaanniemi toteaakin, että yhteiskunnassa jo olemassa olevia varoja pitäisi pistää töihin ja käyttää hyödyksi työllistämisessä. Myös takaisinlainausta voitaisiin kenties ajatella.
Kuntien ikuinen ahdinko
Kunnat tuntuvat olleen talousahdingossa ilmeisesti aina. Tältä ainakin näyttää kun selailee menneiden vuosien otsikoita. Tiedot kertovat myös, että kuntien veroprosentit ovat nousseet, ja lainakanta on kivunnut tasolle, jossa se oli viimeksi -90 -lamavuosina. Jotain lieneekin pielessä kuntien ja valtion suhteessa.
- Subjektiiviset oikeudet olivat sinänsä hyvä asia, siis että ihmisillä on oikeus palveluihin, jotka kunnan pitää tuottaa, ja kunnat saavat valtionosuuksia. Mutta onkin käynyt niin, että valtionosuuksia on leikattu mutta kuntien tehtäviä ei. Yhteisöverot paikkasivat tätä, mutta nyt nekin ovat romahtaneet. Kunnat eivät nyt selviä tehtävistään. Edessä on suuria rakenteellisia muutoksia.
Kankaanniemi katsoo, että suuren muutoksen edessä ollaan muun muassa vanhustenhuollossa, sillä ikäihmisten määrä kasvaa.