Jäätteenmäki uumoili Lehtomäen päätöstä jo etukäteen. Silti ilmoitus tuli yllätyksenä.
- En tiennnyt etukäteen, mutta kun Paulan tunnen, ajattelin, että tällainen tilanne on mahdollinen. Kunnioitan hänen päätöstään ja ymmärrän hänen perusteluitaan. Ehkä se oli vielä yllättävämpää, ettei hän ole varapuheenjohtajaehdokkaanakaan käytettävissä. Mutta politiikka on sellaista, että siinä ollaan tietty aika ja sitten voidaan tehdä muuta. Se on osa elämää, Jäättenmäki summaa.
Omaa mahdollista ehdokkuuttaan Jäätteenmäki ei suostu vielä kommentoimaan.
- Luulen, että tämä on nyt niin yllättävä päivä, että tässä riittää keskustaväelle ja medialle purtavaa tottua Paulan yllätysvetoon.
Europarlamentaarikon mukaan päätös puheenjohtajuusehdokkuudesta on aina henkilökohtainen ja aika yksinäinen päätös. Jäätteenmäki sanoo, ettei Lehtomäen ilmoitus vaikuta hänen omaan päätökseensä.
Jäättenmäki toimi keskustan puheenjohtajana vuosina 2002 - 2003. Hänestä keskustan puheenjohtajan saappaisiin hyppääminen ei ole helppo tehtävä.
- Minusta Paulan päätös kertoo myös sen, että keskustan puheenjohtajuus on mahdoton tehtävä, vaikkakin samalla erittäin mielenkiintoinen ja vaikutusvaltainen, mutta on mahdotonta täyttää kaikki toiveet.
Keskustanaisten johtajana toimiva Jäätteenmäki uskoo, että puheenjohtajakisassa nähdään naisia.
- Varmasti ehdokkaaksi tulee naisia ja miehiä. Mutta nyt on vasta tammikuu eli ehdokkaita ehtii vielä tulla. Toki myös toivon, että naisia tulee, mutta minusta näyttää siltä, että aika piankin voi joku nainen asettua ehdolle.