Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila aikoo aloittaa jo tammikuussa uudistustyön, jonka tavoitteena on päästä eroon rangaistuksiin perustuvasta metsänhoidosta ja lisätä metsänomistajan valinnanmahdollisuuksia.

Jukka Aula näkee uudistuksen tervetulleena.

- Metsänomistajan arvot muuttuvat. Uudistuksen jälkeen vaihtoehtoja löytyisi myös heille, jotka eivät jostain syystä hyväksy kaikkia hakkuumenetelmiä. Nykyisin metsänomistaja voi parhaimmillaan saada kolmet sakot, vaikka olisi tehnyt aivan loistavaa metsänhoitotyötä.

Metsäasetusta tarkasteltava lain rinnalla

Sirkka-Liisa Anttila on aiemmin kertonut havahtuneensa metsälain puutteisiin viime kesänä, kun hän sai palautetta pienestä metsälain muutosesityksestä.

Jukka Aulan mielestä aikaisemmin oltiinkin menossa huonoon suuntaan.

- Se oli aivan hirveä byrokratia, jota lakiin oltiin tarjoamassa. Sakkoja sakon päälle kaikista asioista. Tästä tuli vahva reaktio kentältä ja ministeri otti sen vakavasti. Tässä kuussa on tarkoitus pitää seminaari, jossa kartoitetaan jatkotoimia.

Suomen metsissä on nyt puun kasvu suurempi kuin puun käyttö. Tämä lisää Aulan mukaan mahdollisuuksia väljempiin säännöksiin. Uudistuksen piiriin pitäisi saada myös metsäasetus.

- Tällä hetkellä metsäasetus, jolla säädetään hakkuukypsyyskriteereistä, ei kyllä ole menossa vapaampaan päin, Aula moittii.

- Siellä pitäisi panna muutokset jäihin ja odottaa, mitä uutta löytyy metsän käsittelyn väljentämisestä.

Myös velvollisuudet muistettava

Sirkka-Liisa Anttila on ehdottanut, että jatkossa metsänomistaja voisi käyttää jatkuvan kasvatuksen menetelmää tai suojella osan metsistään. Jatkuvan kasvatuksen menetelmä tarkoittaa sitä, että puita hakataan poimintahakkuuna

- Tämä menetelmä jakaa kovasti mielipiteitä. Enemmistö tutkijoista on sitä mieltä, ettei sillä päästä samaan metsäntuottoon kuin perinteisillä menetelmillä, mutta siinä halutaan painottaa muita vaihtoehtoja. Maanomistajalla pitäisi siis olla vapaus valita semmoinenkin vaihtoehto, joka ei tuo ehkä parasta tuottoa mutta täyttää paremmin metsälle asetetut tavoitteet, sanoo Jukka Aula.

Metsän voi suojella jo tällä hetkellä omalla kustannuksellaan. Tulevaisuudessa myös suojelusta voisi saada korvauksen.

Aivan villiksi menoa ei kuitenkaan haluta päästää.

- Metsän uudistamisesta on huolehdittava, siihen velvoittavat kansalliset säädöksetkin. On määriteltävä tietty harvuu metsässä. Jos mennään alle sen, sitten tulee voimaan uudistamisvelvoite. Silloin täytyy määritellä, kuinka harva on metsä, jossa tarvitaan uudistamista, Aula sanoo.