Työryhmän teettämä selvitys arvioi Itä-Suomen yöjunille useita reittivaihtoehtoja, joista parhaiksi todettiin vuonna 2006 lopetetut. Liikenteen palauttaminen maksaisi selvityksen perusteella liikaa. Sen sijaan selvityksessä suositellaan Itä-Suomessa liikennöivien päiväjunien nopeuden nostamista.
Maaseudun Tulevaisuuden mukaan selvityksen takana on sama konsulttiyritys, jonka aikanaan tekemällä raportilla perusteltiin sisämaan yöjunaliikenteen lopettamista.
YLE:n saamien tietojen mukaan työryhmä ei ole vielä ottanut kantaa konsulttiselvitykseen. Ministeriö tekee päätöksiä asiasta alkuvuoden aikana.
Suomen Rautatiematkustajat ry:n puheenjohtaja, nurmeslainen Kalevi Kämäräinen arvostelee sekä selvitystyötä että liikenneministeri Anu Vehviläisen (kesk.) toimintaa yöjuna-asiassa.
- Selvitystyön tulokset eivät yllätä, kun sama konsulttifirma on aiemmin päätynyt siihen, ettei yöjunaliikenne kannata, sanoo Kämäräinen.
- Vehviläinen tuntuu kovasti olevan VR:n puolella. Voisi kuvitella että, kun omistajaohjaus ei enää hänelle kuulu, niin rautatiematkustajien näkökulma olisi enemmän esillä. Näin ei kuitenkaan ole, jatkaa Kämäräinen.
Yöjunaliikenne loppui maakunnassa syksyllä 2006.