Vehviläinen oli näkyvästi esillä julkisissa arvailuissa siitä, ketkä keskustalaiset olisivat vahvoilla ensi kesän puheenjohtajavalinnassa Matti Vanhasen seuraajaksi.
Vehviläinen kertoo perjantaisessa tiedotteessa, että jo nykyinen tehtävä ministerinä pitää hänet yli puolet viikosta Helsingissä erossa perheestään. Perheen koti on Joensuussa.
Vehviläinen kertoo myös, ettei hänellä ole tarpeeksi intohimoa puheenjohtajuutta ja pääministeriyttä kohtaan. Hän korostaa, että puheenjohtajuutta tavoittelevan on oltava täysillä mukana. Ehdokkailta täytyy löytyä sisäistä roihua ja intoa tehtävää kohtaan, Vehviläinen sanoo.
- Jos on semmoinen sisäinen tunne, että minun ei pidä nyt tähän lähteä, eikä intohimoa löydy, niin vähän huonoista lähtökohdista lähtisin ehdokkaaksi. En voi ajatella, että se olisi eduksi sen enempää puolueelle kuin minullekaan, Vehviläinen kommentoi YLEn Aamu-TV:lle.
Matti Vanhanen kertoi ennen joulua jättävänsä keskustan johtopaikan. Vielä kukaan keskustalainen ei ole ilmoittautunut ehdokkaaksi hänen paikalleen.
Vehviläisen päätöksestä olla lähtemättä puheenjohtajakisaan kertoi ensimmäisenä Suomenmaa-lehti.