Pyörän selkään noustiin nopeasti uudestaan Tampereen pelien jälkeen. Täytyy tunnustaa, että ei ollut helppo paikka startata autoa Kuortaneen leirille ainoastaan kolme päivää siitä, kun unelmat lyötiin murskaksi. Tämä oli kuitenkin ainoa vaihtoehto, sillä seuraava tavoite kolkutteli jo oven takana.
Valmistautuminen on sujunut ilman suuria vastoinkäymisiä ja porukka on suurin piirtein terve. Ainoa poikkeus on meidän oma Vanaja (vrt. Kummeli) (ex-Mane), joka onnistui katkaisemaan akillesjänteensä staffin välisissä paripeleissä, muiden ollessa puntilla. Rojokin (Janne Heikkinen) kerkesi kysäisemään siinä, että mites pelissä kävi, kun Mane makasi tuskissaan lattialla. Ei muuten hymyillyt kysymykselle. Oli siis varmaan ollut Häviollä. No, onneksi valmentaminen onnistuu myös pyörätuolista käsin, joten homma ei vaikuta meihin suuremmin.
Tiistaina on edessä lento Turkkiin ja torstaina alkavatkin kekkerit. Kaksi vuotta sitten olimme lähdössä Moskovaan samaiseen EM-turnaukseen. Lähtökohdat ovat hieman muuttuneet, nyt menestystä odotetaan aivan eri tavalla kuin silloin. Se on ihan oikein, sillä meidän pelin taso on noussut noilta ajoilta. Ja suurin osa porukasta oli mukana jo Moskovassa, joten tiedetään mitä tuleman pitää.
Menestymiseen vaaditaan meiltä koko porukan onnistumista. Turnauksessa on mukana kuitenkin maailman parhaat joukkueet pois lukien Usa ja Brasilia. Ilmaiseksi ei siis ole mitään tulossa. Nyt voi kuitenkin olla levollisin mielin, kun tietää että kaikki mahdollinen on tehty, ja treeneissä on ollut oikea meininki.
Ei siis muuta kuin nokka kohti Turkkia? Ai niin, voi niitä pelejä seurata myös kotisohvalta. Huutakaahan äänet käheeksi.
Olli Kunnari