Muutama viikko sitten tutkin aikatauluja ja huomasin, että me veteraanimaratoonarit starttaamme viiden viikon kuluttua lauantaina aamulla varhain. Asiassa on hyvätkin puolet. Niistä kerron joskus lisää.
Itse suoritusta ajatellen varhainen herätys ja aamupäivän urakointi lisäävät haastetta tavoiteajan savuttamista ajatellen. Sen olen saanut kokea taas viimeisen viikon aikana, kun olen yrittänyt opetella virkuksi jo aamun ensimmäisillä tunneilla.
Edellisen raportin jälkeen viikonloppu sujui töiden kautta muiden urheilua seuraten ja maata sinne tänne kiertäen. Tuli varhaisiakin herätyksiä, mutta liikunta jäi yhden nurmikon leikkuun varaan. Maanantaina torkuin univelkoja pois pitkin päivää.
Tiistaiaamuna kahden pullon taktiikalla
Tiistaina lähdin hoitamaan edellisviikolta rästiin jäänyttä kolmen tunnin lenkkiä. Ylös pääsin sujuvasti ja juoksuvauhtiinkin jo puoli yhdeksältä. Päätin kiertää reilut 33 kilometriä.
Helteen vuoksi varasin mukaan vettä tavanomaista enemmän. Ensimmäistä kertaa starttasinkin siten, että juomapullo heilui molemmissa käsissä. Yhteen leiliin on jo oppinut, mutta kaksi tuntui raskaalta.
Alusta lähtien huomasin, että 0,5 + 0,7 litraa sekoittaa ja raskauttaa suoritusta enemmän kuin yksi pullollinen. Meno oli tahmeaa. Tietysti myös aamuinen ajankohta, helle ja jonkinlainen perusväsymys vaikuttivat myös asiaan.
Pistelin arviolta reilut 33 kilometriä ja aikaa kului kolme tuntia ja minuutti päälle. Etenin sellaista vajaata viiden ja puolen minuutin vauhtia. Ei ollut helppoa, ei ainakaan viimeisellä kympillä hyvästä nesteytyksestä huolimatta.
On vielä välimatkaa siihen, että aamumaratonilla saavuttaisin tavoitteeni 3.45.00. Täytyy kuitenkin yrittää opetella varhaisia nousuja jäljellä olevien viikkojen aikana. Lisäksi pitää pyrkiä siihen, että harjoituksista mahdollisimman moni tapahtuisi päivittäin ennen muita askareita.
Silti voi olla, että tähän asiaan olen herännyt liian myöhään.
Toisaalta, kaksi vesipulloa ei tule tavaksi. Vaikuttaa näet selvästi suoritukseen. Yhtä pystyn kuitenkin kantamaan, mutta sen sisältö valuu alas kurkusta liian nopeasti pitkiä kierroksia silmälläpitäen.
Lisäksi tähän väliin on taas kerran pakko todeta vanha totuus. Helsingin Keskuspuisto on aivan loistava liikuntapaikka. Sen soisi kuntoilijoiden löytävän. Tuskin edes urheilupaikkarakentajana suuresti arvostamani ihmeidentekijä Harry Harkimo pystyisi tällaista luomaan, vaikka monenlaista onkin aikaiseksi saanut.
Keskiviikkoilta sama uudelleen ja nopeammin
Seuraavana aamuna pomppasin taas ajoissa ylös. Polvivaivan lievä esiinnousu ja edellisen päivän hiertymät pakottivat siirtämään juoksua suunnitelmien vastaisesti iltapäivän puolelle. Asian hoitaminen aamulla olisi kuitenkin palvellut paremmin elokuista päätavoitetta.
Vasta iltakuudelta pääsin vauhtiin. Pikkuvaivat olivat hellittäneet ja toisaalta luulin illan tuovan lisäenergiaa. Niin kävikin. Päivän uupumuksesta huolimatta alku sujui rivakasti. En luovuttanut vaan sinnittelin saman lenkin kuin tiistaina. Tosin vain yhdellä 0,7 litran vesipullolla varustettuna.
Lopusta tuli haastava. Puolimaratonin jälkeen alkoi jaloissa painaa. Alun perusteella kolmen tunnin alitus näytti todennäköiseltä, mutta ennen maalia tavoite joutui uhatuksi.
Onnistuin, mutta palautuminen kesti päivän päätteeksi sen verran pitkään etten jaksanut edes venytellä. Lihashuolto jäi suihkun ja rasvauksen varaan. Juomaa kului runsaasti yötä myöten.
Tuo 33,5 kilometriä sujui (kai kuitenkin iltajuoksun ansiosta) pari minuuttia nopeammin kuin tiistaina. Laitan tähän pienen aikavertailun, mikä paljastaa eron keskiviikon alun vauhdikkuuden.
Alussa 0-11,5 km: tiistaina 1.02.00, keskiviikkona 59.30. Välipätkä 11,5-22 km: molempina päivinä 57 min. Loppuosuus 22-33,5 km: tiistaina 1.02.00, keskiviikkona 1.02,30. Kokonaisaika: ti 3.01.00 ja ke 2.59.00.
Paino vaihtelee
Edellisen kirjoitukseni jälkeen on kysytty painostani. Sen ja muiden faktojen suhteen olen pitänyt ajan tasalla oikeata palstaa. On tietysti kiva, jos harjoitus tuloksineen näkyy edes jonkun silmissä. Silti vakiopainoni nousi keväällä 91 kilosta 92 kiloon. Tällä viikolla päivitän taas hieman alaspäin.
Tilapäisesti painoni saattaa lenkkien päätteeksi laskea alle 90 kilon, mutta nousee nopeasti takaisin. Mahdollisesti olen hoikistunut. Ehkä osin läski on tullut lihaksi? Silti kumpua löytyy yhä vyön yläpuolelta. Pienen pullistuksen nähtyään jotkut ovat esittäneet kysymyksiä: Milloin se syntyy? Pääseekö kummiksi?
Olen edelleen sitä mieltä, että näihin massajuoksuihin voisi iän perusteella syntyneiden sarjojen lisäksi luoda luokat painon mukaan kuten kamppailu-urheilussa. Aika usein nimenomaan hoikat ovat juosseet ohitseni eri tapahtumissa viimeisillä kilometreillä.
Olen joskus heikoilla hetkillä ajatellut, että roikkuisipa heilläkin vyöllään 15 ylimääräistä maitopurkkia. Toisaalta itsekin voisin olla aika korkealla yli 40-vuotiaiden yli 90-kiloisten sarjassa.
Kunhan ei Lahteen tehtäisi uudistuksia
Onneksi Veteraanien MM-kisoihin ei kuitenkaan ole luvassa juhannuksen aikaisia Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen kestävyysmatkojen mukaisia kokeiluja. Kirikilometrit ja hitaimpien pois pudottaminen olisi myrkkyä ainakin minulle.
Pyrin tasaiseen vauhtiin ja aion käyttää kuhunkin kilometriin 5 minuuttia ja 20 sekuntia. Siihen sabluunaan eivät nykäisyt oikein sopisi. Voisi tulla erityisen tuskaisat päätöskilometrit.
Tuota EM-joukkuekisan kyseenalaista sääntökokeilua voisi muuten kommentoida yhdellä ehdotuksella. Mikäli kirikierroksia jatketaan ja halutaan Suomellekin kultakin kestävyysmatkalta ensi kesän Superliigassa vähintään neljä pinnaa, niin siihen löytyvät konstit.
Määrätään 5000 metrille Jukka Keskisalo (anteeksi, Jukka!), joka juoksee täysiä 3800 metriä. Hän kykenee varmasti pysymään siihen saakka koko ajan yhdeksän parhaan joukossa. Tällä varmistetaan neljä pinnaa. Loppuun saakka voi sitten vaikka hölkätä, mikäli voimat ovat ehtyneet.
Samalla tapaa etsitään miesten ja naisten kolmen tonnin kisoihin keskimatkojen juoksijat (vaikkapa Mikko Lahtio ja Mari Järvenpää), jotka pistelevät 1800 metriä maksimivauhtia ja tallustelevat sitten lopulta maaliin saakka. Taas vältetään jäännöspisteet.
Esteet on kinkkisempi juttu. Jussi Heikkilän tai Emma Millardin pomppaus 400 metrin aidoista rivakaksi 1800 metrin estejuoksijaksi voi olla liian raju vaatimus.
Mikko Hannula