Biaudet'n äiti on kainuulainen, ukki Karjalasta Laatokan rannalta. Lapsuuden kodissa puhuttiin sekä suomea että ruotsia.
- Äidin kanssa puhun aina suomea, lasteni kanssa ruotsia, varmaan siksi, että lasten isät ovat ruotsinkielisiä, Biaudet vastaa kielikysymykseen.
- Presidenttinä puolustaisin perustuslakia. Kaksi kansalliskieltä on rikkaus. Mutta puolustaisin myös muiden ryhmien oikeuksia, kuten saamelaisten.
Myös kuntauudistuksessa Biaudet korostaa perustuslaissa määriteltyjen palvelujen turvaamista.
- Ihmisten palvelut eivät saa heiketä. Tulevaisuudessakin palvelut on saatava omalla kielelllä.
- Kaksikieliset koulut eivät ratkaise kaikkien lasten kaksikielisyyttä. Toista kotimaista on alettava opiskella aiemmin niin suomen- kuin ruotsinkielisissä kouluissa, Biaudet näkee.
Biaudet korostaa pohjoismaista viitekehystä. Nato-jäsenyyttä hän ei halua sulkea pois, mutta hänen mielestään on syytä kehittää esimerkiksi Pohjoismaiden yhteistyötä.
- Suomen tehtävä on olla kompromissien rakentaja, Biaudet näkee Suomen mahdollisen YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyden rauhan rakentamisen paikkana.