Sisäministeri Päivi Räsäsen mukaan pelastuslaitos on suoriutunut poikkeuksellisen myrskyn hoidosta hyvin
-6 700 tehtävää kaiken kaikkiaan reilun vuorokauden sisällä tuli ja ne on kohtuullisen nopeasti pystytty hoitamaan, Räsänen kertoo.
Räsänen kiittelee vapaaehtoisten palokuntien panosta, joka on merkittävä varsinkin harvaan asutuilla seuduilla.
Suuri ongelma oli hätäkeskusten ruuhkautuminen. Räsänen uskoo, että paljon parjattu hätäkeskusuudistus ratkaisee ongelman.
- Vuonna 2015 meillä pitäisi olla sellainen järjestelmä, jossa nämä hätäkeskukset ovat verkottuneet keskenään. Silloin kuormitusta pystytään tasaamaan."
Myrskyt ovat yleensä paikallisia ja kuormittavat nyt vain yhtä hätäkeskusta.
Toinen ongelma on se, että suurin osa soittajista ei tarvitse kiireellistä apua, vaan voi viedä tilaa kiperässä avun tarpeessa olevilta.
Vuodesta 2013 alkaen kiireettömiä puheluita aletaan ohjata yhteen neuvontapisteeseen Kouvolaan.
Hätäkeskukset voivat sen jälkeen keskittyä kiireellisiin tapauksiin.
Valistuksella lisää tietoa kansalle
Sisäministeriöstä saattaa myös olla luvassa kansanvalistusohjelma.
- Voi nousta yhdeksi kehittämiskohteeksi kansalaisten omatoiminen varautuminen esimerkiksi sähkökatkoksiin ja muihin poikkeustilanteisiin, sisäministeri pohtii.
Kansalaisten pitäisi siis oppia varaamaan kaappiin vaikkapa ruokaa, juomaa ja taskulamppuja.
Sisäministeriö tekee analyysin tapaninpäivän myrskyn tilanteesta ja mahdollisista puutteista parin viikon sisällä.
Myös pelastuslaitoksen, sähköyhtiöiden ja metsäyhtiöiden yhteistyöhön myrskyjen jälkien hoitamisessa on tarkoitus kiinnittää huomiota.