Eduskunnan ja presidentin välinen palomuuri tuli esille viimeksi Wikileak-vuodon kautta. Tietovuotosivusto Wikileaks paljasti tietokatkon eduskunnan ja presidentin välillä.

Eduskunta tuntui olevan tietämätön presidentti Tarja Halosen ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaamisesta vuonna 2004. Yhdysvaltain Suomen lähetystössä oltiin eduskuntaa paremmin selvillä Putinin turhautumisesta muun muassa länsisuhteisiin.

- Jos ulkoasiainvaliokunnassa on yleisesti sellaista tunnelmaa, että halutaan lisää tietoa, siihen on vastattava, kokoomuksen Sauli Niinistö sanoo.

SDP:n ehdokkaan Paavo Lipposen mielestä kanssakäymisen pitäisi olla luontevaa. Vihreiden Pekka Haaviston mukaan yhteydenpito on vain järjestelykysymys.

Myös keskustan Paavo Väyrynen lupaa lisätä informaatiota. Perussuomalaisten Timo Soini korostaa säännöllistä tietojen vaihtoa etenkin isojen tapaamisten jälkeen.

Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) edellyttää tiedonkulun parantamista.

- Jos presidentin ja valtioneuvoston välille tulee ristiriitaa ulkopolitiikasta, se alistetaan eduskunnalle. Kuinka eduskunta voisi ottaa kantaa, jos se ei tiedä riittävästi presidentin harjoittamasta ulkopolitiikasta? Salolainen kysyy.

Eduskunnan lisääntyvä tiedontarve perustuu keväällä voimaan tulevaan perustuslain muutokseen.