Eilen valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) piti mahdollisena, että talouskurisäännöistä syntyy uusi perustuslakikeskustelu.
Koskinen pitää säätämisjärjestyksen ennustelua ennenaikaisena, koska tarkkoja esityksiä ei vielä ole.
Entuudestaan on ratkaisematta perustuslakipulma joulukuun alkupuolelta, tukilainoja kriisimaille myöntävän Euroopan pysyvän kriisirahaston määräenemmistöpäätösten yhteensopivuus Suomen perustuslakiin. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana Johannes Koskinen toivoo, ettei euroalueen talouskurin säännöistä syntyisi toista perustuslakikiistelyä.
- Olisi hyvä näiden päämiestenkin pöydässä katsoa, mikä on järkevä tapa toimia, ettei aiheuteta vuosien epäselvyyttä siihen, mitä on tarkoitettu vaatimalla tätä perustuslakitasoista menettelyä, Koskinen toteaa.
Koskisen mielestä oleellista olisi saada nopeasti käytännössä toimivat järjestelmät pyörimään, jolloin saadaan luotettavampi kuva muiden maiden taloudesta ja myöskin siitä, että kussakin maassa tehdyt budjettipäätökset pitävät.
Eurojohtajien julkilausumaa hiotaan sopimukseksi
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) oli heti itsenäisyyspäivän jälkeen sopimassa muiden euroalueen valtionpäämiesten kanssa uusista talouskurisäännöistä Euroopan velkakriisin ratkaisemiseksi. Eurojohtajat sopivat, että valtiot pitävät julkiset taloutensa tasapainossa. Sääntö on määrä kirjata perustuslakina tai sitä vastaavalla tasolla.
Jos budjettikehysten hyväksyttäminen ja tavallinen laki riittäisivät, silloin euroalueen säännöt eivät uhkaisi eduskunnan lopullista budjettivaltaa eikä talouskurin käyttöönottoon tarvittaisi eduskunnan kahden kolmasosan enemmistöä, puhumattakaan perustuslain muuttamisesta.
Koskinen arvioi, että talouskurisäädöstöä hiotaan edelleen, kun virkamiehet ja hallitukset valmistelevat sopimustekstiä.
- Se on mahdollista, että sääntöjä joustavoitetaan kunkin maan valtiosääntöön parhaiten sopivalla tavalla. Se on auki, nyt on ennenaikaista arvioida säätämisjärjestystä, sanoo Koskinen.
Perustuslakivaliokunta odottaa nyt tarkempia sopimustekstejä eurojohtajien julkilausumasta. Valiokunta on varautunut kokoontumaan jo ennen eduskunnan istuntojen alkamista.
Perustuslakiasiantuntija kaipaa mustaa valkoiselle
Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen kaipaa tarkempia tietoja eurojohtajien julkilausumasta ennen arviointia talouskurisäädösten lainsäätämisjärjestyksestä Suomessa.
- Säätämisjärjestystä on ennenaikaista arvioida ennen kuin on mustaa valkoisella, sanoo Ojanen. Hän tarkoittaa yksityiskohtaisen sopimustekstin valmistumista.