Valtion ensi vuoden budjetin eduskuntakäsittely päättyy keskiviikkona, jolloin eduskunta lähtee jouluvapaalle. Budjetti perustuu elokuussa sovitulle varovaisen BKT:n kasvulle.

Budjettitarkistuksia on varauduttu tekemään keväällä, jos Euroopan talouskriisi romuttaa budjetin perusteita. Silloin joudutaan etsimään säästöjen rinnalla lisää tuloja. Vaihtoehtoja ovat käytännössä tuloverojen kiristys tai demareiden vastustama arvonlisäveron korotus.

- Arvonlisäveron korotus olisi helpoin ja tehokkain tapa lisätä verotuloja. Vaikka se on tasavero, se on aika tasapuolinen ja sen määrään voi jonkun verran valinnoilla vaikuttaa, Lenita Toivakka perusteli YLE Etelä-Savon Radion kansanedustajatentissä maanantaina.

- Kahden prosentin korotus toisi reilun miljardi euroa lisää tuloja.

Ensi vuoden budjetin antia Etelä-Savolle on arvosteltu. Toivakka puolustaa talousarviota Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan paikalta.

- Kaikesta huolimatta on siellä hyvääkin. Ammattikorkeakoulujen leikkaus ei kohdistu meille kovin rankasta, perusväylänpidon rahat on ennallaan, ratarahoja on lisätty ja yksityisteille saatiin eduskunnalle päätökselle lisää euroja, Toivakka muistuttaa.