Keskinäistä kiittelyä
Porin suurimpien valtuustoryhmien yksituumaisuus budjetin valmistelussa näkyi ja kuului talousarviokokouksessa. Suurten puolueiden ryhmäpuheenvuorissa kiiteltiin yhdessä tekemisen henkeä.
SDP ja Kokoomus: Nyt tarvitaan neuvottelut laajasta valtuusopimuksesta
SDP ja kokoomus kannattavat Porissa laajapohjaista, usean puolueen yhteistä valtuustosopimusta. Se olisi työkalu kaupungin talouden tasapainottamiseen. SDP:n ryhmän puheenjohtaja Esa J. Anttila korosti ryhmäpuheenvuorossa, että verotuksen kiristäminen muutaman vuoden välein ei ole enää mahdollista. Hän painotti myös velkaantumisen pysäyttämistä.
Kokoomuksen valtuustoryhmä lähtee siitä, että Porin velkaantuminen on saatava loppumaan. Ensi vuonna Pori ottaa lisää lainaa 20 miljoonaa euroa. 2000-luvulla Porin velkamäärä on kaksi ja puolikertaistunut. Ryhmän puheenjohtaja Juha Vasama totesi ryhmäpuheenvuorossa, että sama tahti ei voi jatkua, tekeepä kuntavaalien jälkeen Porissa päätöksiä kuka tahansa. Välineeksi tasapainottamiseen Vasamakin ehdottaa kuntavaalien jälkeen tehtävää koko vaalikauden kattavaa valtuustosopimusta.
Vasemmistoliitto iloitsee perusturvan rahoista
Vasemmistoliitto pitää tärkeänä, että perusturva saa Porissa lisää rahaa. Ryhmän puheenjohtaja Juha Sandberg uskoo, että päätös antaa perusturvalautakunnalle mahdollisuuden pysyä budjetissa. Perusturva on alibudjetoitu Porissa vuosia, mikä on johtanut ylityksiin vuodesta toiseen. Myös vasemmistoliitto kannattaa valtuustosopimusta.
Myös keskusta ja vihreät valtuustosopimuksen taakse
Huoli Porin taloden tulevaisuudesta heijastuu vahvana kaikissa ryhmäpuheenvuoroissa. Kaupungin jatkuva velkaantuminen ja perusturvan menojen kasvaminen pistävät poliitikot katsomaan ensi vuoden budjettia pidemmälle. Keskustan Tapio Huhtanen ja vihreiden Anne Liinamaa vakuuttivat molemmat puheenvuoroissaan ryhmiensä haluavan olla rakentamassa valtuustosopimusta.
Perussuomalaisten mielestä virkamiehet teettivät työnsä poliitikoilla
Perussuomalaisten Porin valtuustoryhmässä kummastellaan budjetin valmistelua. Kaupunginjohtajan esitykseen tehtiiin kaupunginhallituksessa paljon muutoksia, veronkorotuksesta lähtien. Ryhmän puheenjohtaja Tommi Salokangas totesi poliitikkojen tehneen Porissa virkamiehille kuuluvan työn budjetin rakentamisessa. Valtuustosopimukseen perussuomalaiset suhtautuvat epäillen. Salokangas ihmetteli, mikä jää sopimuksen jälkeen valtuuston tehtäväksi.