Eurovääntö
Eurokriisiin on etsitty ratkaisua Brysselissä.
Huippukokouksen päätökset ensimmäisen päivän jälkeen
Kaikki 17 euromaata ja kuusi euron ulkopuolista EU-maata perustivat talouspoliittisen liiton, jonka tavoitteena on viedä yhteinen talouspolitiikka paljon nykyistä pidemmälle.
Katainen totesi kokouksen jälkeen, että uusi sopimus vahvistaa unionin instituutioita, oikeuslaitosta ja komission roolia.
Myös unionin sääntöperusta tiukkenee ja rahaliittoon liittyviä "valuvikoja" korjataan.
Suomen osuus sopimuksen synnyssä on vahva, sillä Suomi oli aloitteellinen Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n vahvistamisen suhteen, samoin kuin yhteistoimintalausekkeiden muovaamisessa, Katainen kertoi.
Euromaat kanavoivat Kansainväliselle valuuttarahastolle 200 miljardia euroa kymmenen päivän kuluessa. Suomen osuus on 3,8 miljardia euroa. IMF käyttää rahat velkaisten maiden tukemiseen.
Katainen korosti Suomen osuutta
Suomi on ollut vahvasti ajamassa talouskurisäännöstöä ja ylipäänsä koko uuden sopimuksen arkkitehtuuria, Katainen painotti.
Huippukokouksessa todettiin, ettei EU:n perussopimusta muuteta, vaan sääntöjä muutetaan hallitusten välisellä sopimuksella.
Suomi jäi yksin vaatimaan yksimielisiä päätöksiä. Suomen vaatimus kirjattiin kokouspöytäkirjaan.
Muut maat hyväksyivät ns. hätätilasäännöstön, jonka mukaan velkojien saatavia voidaan leikata 85 prosentin määräenemmistöpäätöksillä.
Britannia jää pois uudesta taloussopimuksesta, koska ei hyväksy laajempaa budjettivalvontaa.
Katainen ei osannut sanoa, kuinka tämä vaikuttaa tulevaan taloudenhoitoon ja miten esimerkiksi huippukokouksen jatkossa järjestetään.
Yksityisten sijoittajien riski kasvaa
Suomen vaatimasta sijoittajavastuusta on ollut liikkellä ristiriitaista tietoa. Kyse on siis yksityisten sijoittajien riskin kasvattamisesta.
Ylen Brysselin kirjeenvaihtaja Susanna Turusen mukaan päätöstekstissä lukee melko selvästi, että sijoittajavastuu on siinä mukana. Turunen toteaa, että sijoittajavastuita hoidetaan kuitenkin Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kautta.
Tämä tarkoittaa sitä, että kun pysyvä kriisirahasto saa oikeudellisen statuksen, niin sillä on myös ensivelkojan oikeudet. - Jos tapahtuu niin, että joku maa ei pysty hoitamaan velkojaan, kriisirahasto on ensimmäisenä (velkojana) ja yksityiset sijoittajat tulevat vasta perässä, Turunen sanoo.