Tarastin tehtävänä on löytää keinoja nopeuttaa tuulivoimaloiden lupahakemuksia erityisesti kaavoituksessa ja tuulivoiman rakentamisvaatimuksissa. Lento- ja muun liikenteen osalta esteitä selvitetään erikseen.

- Esteet liittyvät liikenteeseen, puolustusvoimiin ja kaavoittamiseen ja siksi olemme jäämässä jälkeen tavoitteestamme, Häkämies perustelee selvitysmiehen asettamista.

- Kun tavoite tuulivoiman rakentamisesta asetettiin, päättäjien tiedossa ei ollut, miten paljon esteitä edessä vielä olisi, Häkämies sanoo.

Tällä hetkellä tuulivoiman lisärakentaminen polkee paikallaan. Kuluneen vuoden aikana ei ole valmistunut yhtään uutta tukikelpoista tuulivoimalaa. Valtakunnallisista tavoitteista ollaan jääty jo alkuvaiheessa jälkeen.