- Liittovaltion rakentamismahdollisuus on selvästi ilmassa ja sellainen ei meille suomalaisille käy. Haluamme päättää omista asioistamme. Tämä on valtioiden liitto eikä liittovaltio, Jari Leppä sanoo.

-Kukaan ei ole laskenut, mitä eri vaihtoehdot merkitsisivät. Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia ovat toimineet omalla valuutallaan ja menestyneet kohtuullisen hyvin.

Etelä-Savolla ei ole varaa kahteen sairaanhoitopiiriin

Jari Lepän mielestä Etelä-Savossa tärkeintä olisi miettiä, miten pystymme kehittämään omaa aluettamme ja palveluitamme sekä tekemään sen tehokkaammin kuin nykyään.

-Meillä on tällä hetkellä valtakunnassa menossa Kataisen hallituksen kuntarakenneuudistus, jossa lähdetään se pää edellä, että päätetään paljonko meillä on kuntia ja mitä kuntia ja sen jälkeen keksitään perusteet, miksi näin on.

- Se ei vie mihinkään, että muutamme rajoja ja säilytämme palvelut ennallaan. Se johtaa siihen, että palvelut loittonevat ja heikkenevät ja nimenomaan maaseutualueet kärsivät.

20 miljoonaa hukkaanheitettyä euroa

Jari Lepän mukaan sekä Itä-Savon että Etelä-Savon sairaanhoitopiiri on liian pieni.

- Se näkyy siinä, että meillä kustannukset ovat selkeästi korkeammat kuin muualla valtakunnassa. Me emme tarvitse hallintoa niin paljon kuin meillä nyt on erikoissairaanhoidossa, vaan me tarvitsemme palveluita Mikkelissä ja Savonlinnassa, mutta emme näin raskasta hallintojärjestelmää kuin tällä hetkellä.

-Me maksamme tästä yhden arvion mukaan 20 miljoonaa euroa keskimääräistä enemmän Etelä-Savossa. Siihen meillä ei yksinkertaisesti ole varaa. Haluamme satsata palveluihin ja laatuun, emme hallintoon.

Jari Leppä korostaa, että säästöt eivät synny vain hallintokuluista. Toinen säästömuoto on järkevä työnjako sairaaloiden välillä, jotta pystytään pitämään yllä sitä ammattitaitoa ja osaamista, joka on välttämätöntä säilyttää maakunnassa.

-Nyt molemmissa sairaanhoitopiireissä tehdään päällekkäistä työtä hoitopuolella ja investoinneissa, yhteistyö ei toimi siten kuin sen pitäisi toimia. Tulevaisuuden kuva on, että jos emme pysty tekemään ratkaisuja itse, ne tekee joku muu ja ne ratkaisut tehdään Helsingissä. Sitä en halua, Jari Leppä sanoo.