Kahdeksan vuotta maata hallinnut konservatiivipuolue HDZ saisi tämän hetkisen tuloksen mukaan vain 48 paikkaa 151 paikkaiseen parlamenttiin. Puolueen maine on viime aikoina tahriintunut korruptioskandaaleissa.

Keskusta-vasemmisto puolestaan saisi yli puolet parlamenttipaikoista. Uudelle hallitukselle lankeaa kova työ selättää Kroatian työttömyysprosentti, yli 17, sekä velkaantuminen. Ulkomaisen velan osuus bruttokansantuotteesta on yli 100 prosenttia.

Kroatian on myös tarkoitus liittyä Euroopan unioniin tulevalla hallituskaudella, vuonna 2013.

Äänioikeutettuja oli noin 4,.4 miljoonaa. Lopulliset tulokset saadaan maanantain kuluessa, viimeistään tiistaina 6. joulukuuta.