Yhteensä noin 64 prosenttia vastanneista vastustaa hanketta. Suurinta vastustus on Kankaanpäässä ja Parkanossa, joissa molemmissa noin kaksi kolmasosaa vastustaa liitosta. Kankaanpään kaupunginvaltuuston keskustalainen puheenjohtaja Jorma Lepistö perustelee tulosta alhaisella vastausaktiivisuudella.
- Valtuutetuille pitää antaa enemmän tietoa terveydenhuollosta maakunnallisella tasolla eli mikä on erikoissairaanhoidon asema, jos ollaan Satakunnassa tai Pirkanmaalla. Uskon, että tämän jälkeen homma olisi selvä.
Kaikki eivät ole samaa mieltä. Perussuomalaisten parkanolaisen kaupunginvaltuutetun Reijo Ojennuksen mukaan asia on kaikkea muuta kuin selvä.
- Veikkaan, että päätös on aika tasainen tämän äänestyksen jälkeen. Uskon, että jos kaikilla olisi vapaat kädet, hanke kaatuisi.
Jämijärvi on ollut yksimielisin kuntaliitossuunnitelmista ja kuntalaiset suhtautuvat siihen suopeammin kuin Parkanossa ja Kankaanpäässä.
- Yksimielistä päätöstä tuskin silti Jämijärvelläkään tehdään. Ei tämä näin voi mennä, sanoo keskustalainen kunnanvaltuutettu Rainer Rajamäki.
Valtuustot päättävät liitosasiasta 6. helmikuuta.