Niinistön kampanjapäällikkö Mikko Kortelainen arvioi, että presidenttiehdokas Sauli Niinistö reissaa Suomea ristiin rastiin noin 40 000 kilometriä.
- Tähän mennessä Niinistölle on kertynyt jo 10 000 kilometriä. Uskon, että niitä tulee lisää ainakin 30 000. Vapaita päiviä ei Niinistön kalenterissa juuri ole.
Lipponen kampanjoi raiteilla
SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen suosii matkoillaan junaa.
- Lipponen kiertää kaikki 15 piiriä ainakin kahteen kertaan. Vaalikilometrejä tulee ainakin 15 000. Suurimman osan matkoista Lipponen taittaa rautateitse.
Väyrynen kiertää myös entiset kunnat
Keskustan ehdokkaan Paavo Väyrysen on sanottu kiertävän kenttää nyt ahkerimmin. Väyrynen sanoo kiertävänsä maan kaikki kunnat, myös entiset.
- Arvelen, että nyt on jo noin 20 000 kilometriä mittarissa ja päälle tulee varmaan vielä 10 000. Aluksi kiersimme vaimoni kanssa kahdestaan henkilöautolla, nyt on mukana kuljettaja.
Väyrysen mukaan aika autossa kuluu radiota kuunnellen, puheluja soitellen ja sähköposteja lukiessa.
- Autossa voi myös levätä, mikä on tärkeätä. Minullakin on 6-8 puhetilaisuutta päivässä.
Väyrysen mukaan kertyneillä vaalikilometreillä on merkitystä lopputuloksen kannalta.
- Minulle tällä on iso merkitys. Keskustan ehdokkaan pitää näkyä koko maassa ja olla äänestäjien tavattavissa.
Soini harkitsee liikkeitään
Niinistöön, Väyryseen ja Lipposeen verrattuna Perussuomalaisten Timo Soini kiertää yllättävän vähän maata. Kampanjapäällikkö Jukka Jusula arvioi, että vaalikilometrejä kertyy yhteensä vain 4 500.
- Soini liikkuu harkiten.