Julkisuuteen toimittamassaan tiedotteessa Vehviläinen sanoo tapahtumien tulleen hänelle täytenä yllätyksenä.

- Nyt keskitymme lähiomaisten kanssa kriisistä selviytymiseen. Pyydän, että media kunnioittaisi perheemme surutyötä ja pidättäytyisi kommentti- ja haastattelupyynnöistä meiltä lähiomaisilta, Vehviläinen sanoo tiedotteessa.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoo, että tapausta selvitetään normaalina kuolinsyyntutkintana.

Joensuun poliisi käynnisti tutkinnan

Pohjois-Karjalan poliisilaitos on aloittanut Joensuussa KRP:n toimipisteen tiloissa tapahtuneen rikoskomisarion kuolemaan johtaneen traagisen kuolemansyyn tutkinnan. Tutkinnan yhteydessä selvitetään perusteellisesti kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja illan tapahtumat.

Jo nyt tehtyjen alustavien selvitysten perusteella asiaan ei näytä liittyvän mitään ohjeistuksen vastaista toimintaa eikä kellään ulkopuolisella ole osuutta kuolintapahtumaan, toteaa poliisi tiedotteessaan.

Joensuun KRP:n toimipisteessä työskentelee noin 20 ihmistä. Paikalla tuolloin illalla pikkujoulutapahtumassa on ollut vajaa kymmenen osallistujaa. Poliisin mukaan kuolemaan johtanut tapahtuma on alkanut aivan yllättäen, eikä siihen ole vielä saatu mitään sellaista selvitystä, mikä selittäisi tapahtuman.

Kuolleen työyhteisölle on aloitettu jo lauantaina ammatillinen apu asiassa. Keskusrikospoliisilla on itsellään ollut valmius ammattiavun antamiseen.