- Eurobondit eli yhteisvelat johtaisivat vain uuteen kriisiin. Korot laskisivat valtioissa, jotka ovat huonosti hoitaneet asiansa ja joilla nyt on korkea korkotaso. Sitten taas hyvin asiansa hoitaneiden valtioiden korot nousisivat. Suomessakin valtionlainojen korot nousisivat ja samalla nousisivat myös tavallisten velallisten lainojen korot. Minun on vaikea ymmärtää, että hyvin asioitaan hoitaneita rangaistaan, Anneli Jäätteenmäki purkaa.

Katse peiliin

Jäätteenmäki sanoo, että Euroopan unionilla jäsenvaltioineen on nyt vakava peiliinkatsomisen paikka.

- Ei tässä prosessissa unionikaan syytön ole. Jäsenvaltiot eivät ole noudattaneet Euroopan unionin yhteisiä päätöksiä, eikä unioni ole perään kysellyt. Ei vain Kreikka ole syyllinen. Myös Saksa ja Ranska ovat reippaasti velkaantuneet. Silloin kun niiden luvut näyttivät punaista, unionin sääntöjä muutettiin niin, että nämä maat pystyivät velkaantumaan lisää. Nyt pitäisi maksaa velkaa pois, eikä tehdä päätöksiä, joilla velkaannuttaisiin lisää.

Irti korruptiosta ja veronkanto kuntoon

Jäätteenmäki kehottaa unionia ensinnäkin tunnustamaan, että Eurooppa on elänyt yli varojensa. Sen jälkeen on kitkettävä huonot hallintomallit jäsenmaista sekä kiellettävä korruptio ja veroparatiisit.

- Monet maat ovat korruptoituneet, ja unionin sisällä on veroparatiisejä, joihin viedään rahaa verottajan ulottumattomiin. Toiset elävät veronsa maksavien kustannuksella. En hyväksy sitä, että jäsenmaat sallivat sen, että verottajalta pimitetään tuloja ja viedään rahaa veroparatiiseihin.

- Unionin on ollut helppo syyttää Venäjää korruptiosta. Korruptiosyytteitä ei ole heitetty Italian eikä Kreikan perään, ennen kuin nyt vasta. Kyllä Euroopan unionin jäsenmaiden pitäisi olla huolissaan omien jäsenvaltioidensa korruptiosta, koska se johtaa näihin talouskriiseihin, joita sitten Euroopan veronmaksajat yhdessä maksavat.

Kuinka rohkeasti parlamentaarikot keskustelevat keskenään epäkohdista, uskaltaako suomalainen kehottaa esimerkiksi italialaista meppiä katsomaan peiliin?

- kyllä me näistä keskustelemme, mutta toivoisin, että komissio- ja huippukokoustasolla nämä asiat otettaisiin enemmän tosissaan, Anneli Jäätteenmäki sanoo.

Koulutustasosta pidettävä huoli

Jäätteenmäki on varma, että talouskriisin hoidon jalkoihin jää tällä hetkellä monia hoidon tarpeessa olevia asioita.

- Ei täällä EU-parlamentissa juuri mistään muusta puhuta kuin talouskriisistä, eikä Suomessakaan. Muutakin hoidettavaa riittää, jos esimerkiksi puolet nuorista on työttöminä. Meillä Suomessa vanhusten hoidossa olisi paljon paratamisen varaa.

- Erityisen tärkeää olisi huolehtia kansan koulutustasosta. Kyllä Kreikan yksi ongelma on nimenomaan se, että siellä on huono koulutustaso nuorilla. Sen vuoksi heidän on vaikea saada töitä tai lähteä työnhakuun muualle.

- Myös Suomessa on tässä tilanteessa vaalittava riittävää koulutustasoa ja huolehdittava siitä, että kaikki saavat tarvittavat palvelut terveydenhuollosta lastenhoitoon ja vanhuspalveluihin saakka. Palvelujen tuottamiseen tarvitaan verovaroja. Suomessakaan ei saisi nyt puhua veronkevennyksistä vaan hyvinen palvelujen tuottamisesta. Verotukseen tarvitaan myös oikeudenmukaisuutta. Meilläkin tuloerot ovat vähän liiaksi kasvaneet, enkä näe sitä millään tavalla hyvänä kehityksenä, Anneli Jäätteenmäki huomauttaa.