EU-komission varapuheenjohtaja Olli Rehn tuskailee Suomen ilmapiiriä. Rehn vaati Suomeen muun muassa analyyttista keskustelua EU-komission eilen esittämistä eurobondeista, niiden tyrmäämisen sijaan.
Rehnin mielestä Suomessa vallitsee ylimielisyyden ilmapiiri.
- Olen havainnut suomalaisessa keskustelussa ylemmyyskompleksia. Ollaan ikään kuin parempien piirien väkeä Euroopassa ja maailmassa. Kannattaa muistaa 1980-luvun loppu, jolloin Suomea pidettiin Euroopan Japanina. Kuinkas sitten kävikään, tuli lama, ja Suomi oli 1990-luvulla parasta A-ryhmää korkeintaan Kummelin tv-show'ssa, Rehn sivalsi.
Urpilainen tyrmäsi eurobondit
Presidenttifoorumissa alustanut valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei hätkähtänyt Rehnin sormenheristelyistä, vaan totesi euroalueen yhteiset velkakirjat toteuttamiskelvottomiksi.
Urpilaisen mukaan eurokriisissä on kyse ennen kaikkea luottamuspulasta. Urpilaisen mukaan luottamusta vahvistetaan suojaamalla hyvin taloutensa hoitaneet maat kriisin tartunnalta. Tähän tavoitteeseen eurobondit eivät Urpilaisen mukaan sovi.
- Pahimmillaan eurobondit saattaisivat johtaa tilanteeseen, jossa sijoittajat menettävät viimeisenkin luottamuksen euroalueeseen terveiden maiden joutuessa yhteisvastuuseen kriisimaiden lainamarkkinoista. Tämä on yksi keskeisistä syistä, miksi esitys eurobondien käyttöönotosta ei ole kannatettava, Urpilainen linjasi.
Rehn: Euroalue rapautuu tai tiivistyy
Vastauspuheenvuorossaan Rehn vaati Suomeen analyyttista keskustelua eurobondeista, niiden tyrmäämisen sijaan.
- Edessä on valinta, joko euroalueen hitaan rapautumisen tai yhteisen talouspolitiikan välillä. Toivoisin, että tästä pystyttäisiin käymään analyyttinen keskustelu myös Suomessa ilman, että torjutaan kaikkia vaihtoehtoja, Rehn sanoi.