Hyvä olo sai jatkoa viikonloppuna ajetussa hevoskategorian maastokisassa. Belgian Houffalizessä kilpailtiin jo 25. kertaa legendaarisella radalla.
Belgia on pyöräilymaa. Siellä pyöräily ajaa jopa jalkapallon ohi. Sen sai huomata myös maastokisoissa. Belgialaiset olivat tulleet sankoin joukoin katsomaan hienosti pieneen kylään järjestettyä kilpailua. Menneinä maantiepyöräilyaikoinani kilpailin varsin voitokkaasti paljon Belgiassa. Niiltä ajoilta on jäänyt paljon ihmisiä, jotka tietävät minut. Niinpä jokaisessa nousussa oli joku kannustamassa minua nimellä. Radan varressa oli myös vanhempani ja perhe, jossa olin asunut joitakin vuosia sitten Belgiassa. Kannustusta oli siis riittämiin.
Olen mielialatyyppiä. Kun ihmiset huutavat radan varressa riittävästi, ajan paljon kovempaa, kuin tyhjässä metsässä. Jotenkin en vain huomaa kipuja. Tämä kannustus ja minulle sopiva jyrkkäpiirteinen rata siivittivät minut hyvään suoritukseen. Ajoin varsin kovatasoisessa kilpailussa maailman kärjen tuntumassa sijalle 14. Voin olla siihen erittäin tyytyväinen. Sijoitusta enemmän mielihyvää antaa tunne jolla ajoin. Ajoin koko kilpailun kipukynnyksellä ja sen ylikin. Irvistys pysyi naamalla koko matkan.
En ole saanut tänä vuonna itsestäni vielä samalla tavalla irti. Meno on aina ollut hiukan nahkeaa. Nyt kuitenkin tykitin menemään. Ongelmana tällä kertaa olivat kolmella viimeisellä kierroksella vaivanneet krampit. Ei ole kivaa, kun sisäreisi kramppaa. Silloin pystyy vielä ajamaan, mutta kipu on aika kova ja tuntuu kuin lihas irtoaisi nivusesta. Nuo krampit tiputtivat minua noin kolme pykälää. Kramppi on kuitenkin hyväksyttävä hidaste. Se on rehellistä treenin puutetta.
Nyt olen päässyt sitten Belgiasta Suomeen. Tämä tuntuu vielä paremmalta kuin paluu Afrikasta Eurooppaan. Tulin juuri lenkiltä, jonka ajoin ilman kelloa. Aikaa hurahti tutuilla kotipoluilla huomaamatta 5h 45min. Suomen polut ovat vain ainutlaatuisia. Tätä hyvää ajointoa pitäisi nyt pitää yllä seuraavat kolme viikkoa. Sitten ajetaan taas maailmacupia Englannissa. Sinne pitäisi mennä uutena miehenä ja aivan uudella vauhdilla. Englannista alkaa kahden kuukauden jakso, jolloin olen päättänyt tehdä tämän kauden tulokset. Enää ei voi voivotella. Tarvitsee vain olla kunnossa. Se tarkoittaa kohdallani, että selkä on suorassa ja mies näyttää rusinalta.
Jukka Vastaranta