Kisojen välinen aika menikin hiukan liian nopeasti ja tuntui, että taasko sitä mennään. Silmä hiukan vielä painoi menneistä unettomista matkustusöistä johtuen. Italiaan kuitenkin selvittiin ja viivallekin melkoisen inhimillisessä kunnossa. Olin oikeastaan aika hyvin levänneen ja syöneen oloinen. Oli havaittavissa jopa jonkin sortin turvotusta. Trikoot tuntuivat repeävän, kun hiukan polkaisi pyörää. Ehkä kerrankin energiavarastoni olivat täynnä.

Lähdin kisaan numerolla 28. Lähtöpaikka määräytyy numeron mukaan. 28 on ihan ok lähtöpaikka, mutta lähdön pitää onnistua todella hyvin, jos edes haluaa nähdä kärjen. Lähtö ei mennyt aivan nappiin ja olin samoilla sijoilla kuin lähdössä ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Vatsalihakset hiukan vihoittelivat. Ajoin hiukan säästellen ja pitäydyin jonossa. En lähtenyt mihinkään yltiömäiseen kärkeen rynnistykseen. Ajoin kuitenkin tasaista vauhtia mutaisella ja varsin teknisellä radalla tehden kokoajan nousua kohti kärkeä. Viimeisillä kierroksilla nousin 11. sijalle, jonka pidin loppuun saakka.

Olin kisaan todella tyytyväinen. Kisa oli merkittävästi kovatasoisempi kuin Kyproksen kisat ja tulos minulla oli parempi. Vatsalihakset vihoittelivat, mutta eivät menneet todelliseen kramppiin. Olin muuttanut merkittävästi ajoasentoani, aloitin kisan pelkällä vedellä ja rata oli hiukan fyysisesti helpompi kuin Kyproksella. En ole varma syystä miksi meni paremmin, mutta hyvä näin.

Tämä kisa kuitenkin näytti taas, että mies on iskussa yllättävän huonosti sujuneen helmikuun jälkeenkin ja mahdollista on pian jopa voittaa kisoja. Nyt on vuorossa pieni kilpailutauko. Seuraava kisa on Etelä-Afrikassa 27. maaliskuuta. Silloin alkaa kahdeksan päiväinen etappikilpailu Cape Epic. Seuraavaan XCO-kilpailuun eli perinteiseen maastokisaan on aikaa yli kuukausi. Kisaan XCO:ssa 17. huhtikuuta Etelä-Afrikassa.

Nyt onkin hiukan aikaa keskittyä ongelmiin. Suurena osana harjoittelua lukuisien ajotuntien lisäksi tulee olemaan keskivartalon vahvistaminen. Tärkeintä olisi saada mies sellaiseen kuntoon, että rajoittaja vauhdissa olisi puhtaasti kunto, eikä jokin muu vaivaava seikka, kuten vatsakrampit.

Vaikka elämä hymyilee ja asiat on hienosti, haluan loppuun jatkaa sarjaa, että ei maastopyöräilijän elämä ole vain ruusuilla tanssimista. Kirjoittaessani tarinaa molemmat polveni ovat turvoksissa, oikealla kädellä on vaikea tehdä mitään ja oikeaa kylkeä särkee johtuen yhdestä aika vauhdikkaasta kaatumisestani kisassa. Niskat ovat aivan jumissa, kun jouduin kantamaan 20 kilon pyörälaukkuani halki Pisan keskustan neljältä maanantaiaamuna ja silmää painaa eilinen yli 16 tunnin matkustus kotiin. Pyörä ja vaatteet ovat vielä kuraisena laatikossa odottamassa tarkistusta, mitä lentokentillä on saatu tällä kertaa rikottua. Ajaminen on huippuhommaa!

Jukka Vastaranta