Suuren valiokunnan puheenjohtaja Mia-Petra Kumpula-Natri (sd.) vierastaa ajatusta, että markkinavoimille annettaisiin vielä nykyistä enemmän valtaa.
- Se ei ole ihanne missään nimessä. Siitä minä olen Stubbin kanssa eri mieltä. Kyllä talous ja politiikka pitäisi vielä nähdä erilaisena. Rahalla ja taloudella on suuri yliote, Kumpula-Natri lausuu.
Valiokunnan varapuheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) olisi toivonut Stubbilta malttia lausunnossaan.
- Talousmarkkinat reagoivat kovin nopeasti ja rajustikin poliitikkojen irtiottoihin. Siinä mielessä olisin Stubbilta toivonut vähän malttia, Lapintie muistuttaa.
Valiokunnan keskustalainen varapuheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) sen sijaan on selvästi myönteisempi kannanotossaan.
- Nykytilanteesta on päästävä eroon, jossa kaksi isoa maata, Saksa ja Ranska pitkälle keskenään päättävät asioista. Siinä mielessä tämmöinen kuuden kerho olisi parempi kuin kahden kerho, Kaikkonen huomautti.
Eurooppaministeri Alexander Stubb esitti torstaina, että Suomen kaltaisten parhaan luottoluokituksen maiden pitäisi johtaa Euroopan unionia. Stubbin mainitsemia kolmen A:n maita on kuusi.