Kainuussa olisi saatava vuodenvaihteeseen mennessä tehtyä päätös, jatketaanko hallintokokeilua vuoden 2012 jälkeen. Puolanka on päättänyt olla lähtemättä mukaan kokeilun jatkokaudelle. Se tarkoittaa, että kokeilu ei jatku, koska jatkoon tarvitaan kaikkien kokeilukuntien yksimielinen päätös.
Jos sopua kokeilun jatkosta ei tule, ratkottavana on ainakin, minkälaisella kuntajoukolla ja rahoituksella jatketaan Kainuun maakuntaliiton toimintaa, kuinka sairaanhoitopiirin ja erityishuoltopiirin toiminta järjestetään vai palataanko tilanteeseen ennen hallintomallia.
Talous pelottaa Timo Säkkistä eniten.
- Tilanne on todella sekaisin tällä hetkellä. Kaikkein hankalinta olisi, jos maakuntakokeilua ei jatkettaisi ja samalla iskisi päälle taloudellinen tai muunlainen pakko käydä läpip kuntakentän myllytys samanaikaisesti.
Säkkinen nostaa esille saman huolen kuin Kainuun maakuntajohtaja Alpo Jokelainen. Kunnilta sosiaali- ja terveydenhoidon järjestämiseksi perittävää rahaa on saatava enemmän.
- Kainuussa on selvästi tarvetta lisätä selvästi hoitopuolen eli sosiaali-ja terveydenhuoltoon resursseja. Mistään muualta ei resursseja vapaudu, vaan lisärahoitustarve on kuitenkin jollain tavalla löydyttävä kunnan tulopuolelta.
Kuntaministeri ei lupaa erityskohtelua
Vaikka kainuulaiset pääsisivät yksimielisyyteen hallintomallin jatkokaudesta, se ei suojaa mitenkään erityisesti Kainuuta kuntien rakenneuudistukselta, sanoo hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen.
- Myös Kainuuseen tehdään esitys, miltä vahvojen peruskuntien malli näyttäisi. Joka tapauksessa Kainuun kanssa käydään keskustelua siitä, miten toimintatapoja kehitettäisiin niinkuin muuallakin maassa, vaikka hallintomalli jatkuisikin.
Virkkusen kuitenkin kehuu hallintomallin saavutuksia
- Täällä on tehty töitä sen eteen, että kaikille voitaisiin varmistaa peruspalvelut. Työ on tehty vaikeissa oloissa, koska täällä on todella pitkät etäisyydet ja harva asutus. Mallit jotka täällä on kehitetty, ovat sellaisia, joita voi olla hyötyä myös muualla Suomessa.
Voimien yhdistämisellä on pystytty turvaamaan peruspalvelut paremmin kuin ilman hallintomallia. Jatkossa pitäisi kuitenkin pystyä myös kehittämään, ei vain turvaamaan, sanoo Virkkunen.
- On otettava arvioitavaksi, miten voimien yhdistämisellä saataisiin vauhtia alueen kehittämiseen. Nyt sellaista riskiä ei ole haluttu ottaa, kun voimat ovat menneet palveluiden turvaamiseen.