Kampanjan haasteiden esittäminen ja niihin vastaaminen tapahtuu tekstiviesteillä. Haasteet vastauksineen julkaistaan Keskustan Suomenmaa-lehdessä ja lehden nettisivuilla. Itse lahjoitukset tehdään Keskustan nettisivujen kautta.

Kampanjan on ideoinut Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen, joka sanoo hakeneensa mallia Yhdysvalloista, jossa on totuttu pyytämään rahaa tiettyyn tarkoitukseen suorilla vetoomuksilla.

Laaninen sanoo, että Väyrysen presidenttivaalikampanjaan on kaikkiaan tarkoitus käyttää joitakin satojatuhansia euroja. Tarkkaa summaa Laaninen ei määrittele, vaan sanoo, että rahaa käytetään sen verran kuin sitä saadaan pienistä puroista kerättyä.

Televisiokampanjan lisäksi kampanjan rahoittamiseksi kerätään yksittäisiä lahjoituksia ja lähestytään puolueen perinteisiä yhteistyötahoja, sanoo Laaninen. Lisäksi rahaa kerätään muun muassa järjestämällä seminaareja ja myymällä Väyrysen uusinta kirjaa ja kampanjatuotteita.