Ministeri Arhinmäki ei halua ainakaan vielä puuttua maastohiihtäjien tukieuroihin, sillä se olisi hänen mielestään ennenaikaista. Hän pitää maajoukkuehiihtäjä Juha Lallukan dopingepäilyä erittäin valitettavana, mutta ei halua kommentoida itse tapausta ennen lopullista tulosta.

- Niin kauan kun B-näytettä ei ole saatu tutkittua, on olemassa vain epäily; ei ole ketään dopingrikokseen syyllistynyttä, Arhinmäki sanoi YLE Urheilun haastattelussa

YLE Urheilu kertoi eilen, että maajoukkuehiihtäjä Juha Lallukan A-näytteestä on löytynyt dopingtestissä kasvuhormonia. Jos B-näyte on positiivinen, kyseessä on dopingrikkomus.

Valtio tukee pohjoismaisia hiihtolajeja tällä kaudella runsaalla miljoonalla eurolla. Arhinmäki muistutti, että aikaisemmissa tapauksissa, jolloin valtio on puuttunut liiton tukiin, dopingtapauksilla on ollut yhteyksiä liiton palkkaamiin valmentajiin tai liiton johtoon.

- Jos ei ole suoraa yhteyttä liittoon, niin silloin ei voida syyttömiä rangaista, Arhinmäki sanoi.

- Lajille vielä isompi asia kuin valtion tukien tarkastaminen on se, mikä on yleinen mielikuva lajista ja lajin arvostus. Se on paljon suurempi tappio kuin se, että valtio pohtii tukiaan.

Jos Lallukan dopingkäry on todellinen, on se Arhinmäen mukaan osoitus toimivasta dopingtestauksesta. Suomessa dopingtestaus on hänen mukaansa hyvin resurssoitua ihan Euroopan ja maailmanlaajuisesti mitattuna. Jos tässä tapauksessa käry käy, etenkin kasvuhormonista, osoittaa se Arhinmäen mukaan sen, että testit toimivat.

- Meillä on kattava testausjärjestelmä, josta tämäkin on osoitus. Meillä tehdään myös kansallisia testejä jatkuvasti ja sillä tavalla pitääkin toimia dopingia vastaan. Kilpailijoiden pitää olla samalla lähtöviivalla, ja kysymys on myös siitä, mitä esimerkkiä annamme. Doping ei kuulu urheiluun. Se ei kuulu huippu-urheiluun eikä se kuulu myöskään harrastajatason urheiluun.