Ryhmässä on aiemmin todettu verotulojen noston tarpeellisuus velkaantumisen hillitsemiseksi. Viesti ei kuitenkaan välittynyt kaupungin johdolle, sanoo SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Satu Taavitsainen. Taavitsainen paheksuu tapaa, jolla valtuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtajisto valmistelee asioita rivivaltuutetuille kertomatta.

Mikkelin kaupunginhallituksen puheenjohtaja, SDP:n Arto Seppälä kummeksuu Taavitsaisen syytöksiä. Seppälä myöntää, että puheenjohtajisto pitää omia palaverejaan silloin tällöin, mutta päätökset tehdään yhteisesti esimerkiksi kaupunginhallituksen pöydän ääressä.

Seppälä ei missään tapauksessa halua sitoa hallituksen päätöksiä ryhmäpäätöksillä. Myös kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Pauliina Viitamies ihmettelee Taavitsaisen väitteitä. Viitamies nostaa esille sen, että kaupunginhallituksessa istuva demarivaltuutettu Satu Taavitsainen ei hallituksen kokouksessa nostanut esille veroprosentin korottamista. Taavitsaisen mukaan hän otti ryhmän kannan esiin kokouksessa.