Sama tapahtui lumileirin kanssa Lapissa. Vielä viimeisenä iltana n. klo 20 vaihdettiin lumileirin paikkaa. Nyt siis asustan vielä hetken Levillä ja käyn täältä päivittäin treenaamassa Oloksen laduilla.
Onneksi kuitenkin tästä sähläyksestä riippumatta suurin osa treeneistä on onnistunut hyvin. Jo Senalesin leirikin onnistui paremmin kuin mitä oli alun perin suunniteltu, koska olin siellä muutaman päivän vähemmän kuin mitä oli tarkoitettu.
Vaikka treenit onnistuivat hyvin, sieltä tuliaisena oli sitkeä flunssa, mistä olen kärsinyt lähes näihin päiviin asti. Aikaisemmin en ole vieraillut kyseisessä paikassa, joten muutaman päivän oleilun jälkeen huomasin, että on se treenaaminen aina raskaampaa mitä ylemmäs mennään, ja myös ilman kuivuus oli todella raakaa minun limakalvoilleni. Niistäessäkin välillä tulee verta.
Onneksi kuitenkin ehdin juuri ja juuri palautua taudista ja leirin kovasta rasituksesta ennen viikonlopulla käytäviä Oloksen katsastuskisoja. Nekin ovat olleet monesti viime viikkojen aikana vaarassa. Välillä ollaan varmoja niiden pidosta ja välillä on päivänselvää, että niitä ei voi pitää. Hiihdettävät matkatkin taitaa vielä tänä päivänä olla hakusessa.
Kisailijoista ei ole niin suurta epävarmuutta, sillä niitä siellä on ja paljon. Saattaa hyvinkin olla, että miesten normaalimatkan kisoissa osallistujia on lähes 300. Se voi aiheuttaa ehkä jonkinmoisia ruuhkia kahden kilometrin ladulle. Kaikki tämä epävarmuus ja suunnitelmien muutos ei ole vaikuttanut minun kuntooni tai mielentilaani juuri nimeksikään.
Hiihto on tuntunut viime päivinä ihan hyvältä, mutta kello sen sitten lauantaina kertoo mikä on totuus. Urallani ei taida vielä olla yhtään onnistunutta kauden avausstarttia. Monesti varsinkin vapaalla eka startti on mennyt mönkään liiallisen sähellyksen takia, vaikka olisinkin ollut hyvässä kunnossa.
Jokohan se olisi aika korjata tilanne lauantaina ja saada onnistunut kisa heti kauden alkuun. Nyt täytyy vissiin alkaa medeitoimaan, jotta saisin pidettyä ylimääräisen innon poissa.
Ville Nousiainen