Vakituisista asuinrakennuksista veroa korotetaan 0,05 prosenttiyksikköä. Tuloveroprosentti säilyy 19:ssa ja koiravero 34 eurossa per koira.

Illan valtuustossa kiinteistöverosta jouduttiin äänestämään ja noston kannalla oli 54 valtuutettua. 13 olisi jättänyt veron ennalleen.

Päätös repi XL-ryhmittymän riveja. Esimerkiksi kaksi kokoomusedustajaa ja kolme keskustalaista oli nostoa vastaan.

- Budjettineuvottelut ovat nyt ajautuneet pisteeseen, jossa eri ryhmillä on omia kynnyskysymyksiään. Onhan tämä kieltämättä erittäin ikävä tilanne myös XL-ryhmän kannalta, sanoo Keskustan ryhmäjohtaja Mikko Kriikku.

Kriikun mukaan kyse ei kuitenkaan ole vaalienalustunnelmista - nyt väännetään kasaan tämän valtuustokauden viimeistä budjettia.

- En jaksa uskoa siihen. Ehkä jotain pientä hermostumista voi olla, mutta aika normaalia kunnallispoliittista vääntöähän tämä on.