Opetusministeriön esityksen mukaan ammattikorkeakoulujen on vähennettävä noin 2 200 aloituspaikkaa vuodesta 2013 alkaen. Puumala ei suunnitelmille lämpene.
- On täysin mielivaltaista, että tämä hallitus nyt keskittää ja vie koulutusta pohjoisesta etelään. Tämä on täysin ideologinen valinta ja täysin ideologista keskittämistä, hän sanoi.
Viitamies kiisti väitteet. Hänen mukaansa kysymys on liian suureksi kasvaneen verkoston järkevästä karsimisesta.
-Nyt on korkea aika tehdä niitä leikkauksia ja koulutusohjelmien tarkennuksia sillä tavalla, että siellä missä ei ole väkeä, missä ei ole opiskelijoita, ei ole nuoria, niin sieltä niitä lopetetaan ja siirretään sinne, missä niitä on, hän sanoi.
Puumala korosti, että pienet ammattikorkeakoulut pärjäsivät loistavasti taannoisessa tutkimuksessa, ja nyt juuri niitä ollaan karsimassa.
Viitamies vastasi, ettei muutos perustu yksiköiden kokoon vaan esimerkiksi opetuksen laatuun ja opiskelijoiden työllistymiseen.
Puumala arvosteli myös sitä, että kouluille on ylhäältä päin saneltu, paljonko niiden pitää leikata ja mistä. Viitamiehen mukaan kysymyksessä oli vasta esitys, johon koulut ja maakunnat voivat vielä vaikuttaa.