Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen jatkaa kovin sanoin hallituksen kuntauudistuksen arvostelua. Hallitusohjelmassa asetettiin tavoitteeksi luoda niin suuria kuntia, jotta ne pystyvät itse hoitamaan lähes kaikki peruspalvelut. Väyrynen puhui muun muassa kuntauudistusta vastaan tänään Kainuussa vaalikampanjakiertueellaan. Hänen mielestään hallituksen suunnittelema kuntauudistus tulee estää.

- Olen julkisuudessa erittäin voimakkaasti arvostellut hallituksen kuntasuunnitelmaa, joka johtaisi hyvin pahaan päätöksenteon keskittymiseen, lähidemokratian tuhoutumiseen monilla alueilla ja toisaalta suurempiin menoihin, niin että tämä hallituksen kuntasuunnitelma kyllä pitäisi pyrkiä kaatamaan.

Puolustusvoimien säästettävä 400 miljoonaa euroa

Puolustusvoimat ovat tällä hetkellä tiukan säästökuurin alaisena. Presidenttiehdokas on huolissaan, mutta puolustusliitto ei ole millään lailla ajankohtainen.

- Edellinen hallitus päätti hieman korottaa määrärahoja ja nyt niitä kovasti leikataan. Toivon, että hallitus vielä harkitseisi näitten säästöjen tasoa ja erittäin huolellisesti miettii, millä tavalla ne toteutetaan. On hyvin valitettavaa, jos näitä leikkauksia nyt näin voimakkasti toteutetaan. Ei se välittömästi mitään muuta, mutta puolustuskyvystä täytyy pitkäjänteisesti huolehtia. Natoon on turha mennä, se olisi kalliimpi ratkaisu, koska se vaatisi palkka-armejan. Eikä sellaisella koko Suomea puolusteta, sanoo Väyrynen.

Maahanmuuttokiriittisyys nostaa Väyrysessä päätään

Väyrynen katsoo, että Suomen maahanmuuttopoitiikka on ollut liian löysää.

- Jatkossa on hyvin huolellisesti harkittava, miten maahanmuuttoon suhtaudutaan. Me tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa, turvapaikanhakijoille on myönnettävä kansainvälisten sopimusten mukaisesti turvapaikat, mutta esimerkiksi perheitten yhdistämisessä meillä on ollut liian väljät säännökset. Minä olen maahanmuuttokysymyksissä kriittinen, osittain sen takia, että jotkut suhtautuvat maahanmuuttoon täysin kritiikittömästi, kritisoi Väyrynen.

Eikä valtaoikeuksiin saa enää kajota

Presidentin valtaoikeuksia on kavennettu. Niitä ei voida enää kaventaa. muuten presidentistä tulee Suomessa seremoniallinen hahmo.

- Minun mielestäni ei pitäisi enää valtaoikeuksiin puuttua. Kun presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla, kyllä hänellä pitää olla myös mahdollisuus käyttää sitä valtakirjaa, jonka hän kansalta saa, sanoo Väyrynen.

Epätodennäköinen kysymys

Jos kävisi niin, että Teistä ei tulisi Suomen seuraavaa presidenttiä, mitä sen jälkeen tekisitte?

- Minä en vastaa epätodennäköisiin kysymyksiin, vastasi Väyrynen.

Väyrysen vaalikiertue pistäytyi maanantaina Suomussalmella, Hyrynsalmella, Ristijärvellä, Paltamossa ja Sotkamossa. Viikon aikana Väyrynen aikoo vierailla parissakymmenessä kunnassa.