Kiitos lukijapalautteesta, jota viime tarinan yhteydessä toivoin. Osaa lukijoista kiinnosti se, kuinka pelaajat ovat suhtautuneet/suhtautuvat maajoukkuekuvioihin raskaan kauden edetessä. Siitä jotain pientä seuraavassa.
Peruskauraa
Maajoukkueen normikausi koostuu nykyisin neljästä Euro Hockey Tour -sarjan osaturnauksesta. Siihen päälle tulevat muutamat harjoituspelit ja MM-kisat. Pelejä maajoukkueelle kertyy kauden aikana näin ollen noin kolmekymmentä.
Liiallisen kuormituksen takia on olemassa huterahko sääntö, jonka mukaan yksittäinen pelaaja voi ottaa osaa vain kahteen EHT-osaturnaukseen.
Ennen kuvio oli hyvin selvä. Tsekkiin kauden avaukseen lähti melko nuori ja kokematon porukka. Kotiturnaukseen oli ja on yhä kova tunku. Karjala-turnaukseen on tapana ollut koota paras mahdollinen joukkue, niin nytkin. Moskovan turnaus joulun alla ei ole koskaan ollut pelaajien ykkössuosikki. Ruotsiin taas on aina ollut helppo koota iskukykyinen joukkue.
Tsekin turnauksen siirto syksystä kevääseen joitain vuosia takaperin aiheutti sen, että nykyään halu olla mukana turnauksessa on suuri. Viimeisiä näyttöjä MM-kisoja ajatellen haluavat antaa kaikki, niin nuoret kuin vanhemmatkin.
Poikkeustapauksia vähemmän
Suomipaidan päälle pukeminen on aina kunnia-asia. Tänä päivänä tarjolla on kuitenkin niin paljon laadukkaita pelimiehiä, ettei monellakaan ole varaa kertoa toivelistaansa turnauksista. Asioista toki keskustellaan, kuten Karjala-turnausen valinnatkin antoivat ymmärtää. Vanhempia pelureita säästellään, osa jää kotiin perhesyistä.
Tapaus Jonni
Itse törmäsin ensi kertaa vuosia sitten Jonni Myyrä -mysteeriin Venäjällä. Kokeneemmat maajoukkueratsut, Helmisen Raipe ja Myllyksen Jamo etunenässä, odottivat innolla koska Jonni saapuu pöytään. Muistan pohtineeni, mistä oikein mahtaa olla kyse? Jonni-myyrä ruokapöydässä ei kuulostanut kovinkaan lupaavalta.
En ole koskaan ollut kauhean nirso syömisen suhteen. Mutta Jonnista en ollut aivan varma. Keskisen Essi totesi Jonnin olevan sellainen velikulta, jota ei kuulemma voinut syödä ilman, että naapuripöydässä olevat eivät likaantuisi!
Ja koittihan sitten sekin illallinen, että Jonni saapui. Itänaapurissa useammin vierailleiden konkarien puheet eivät olleet tuulesta temmattuja. Näytti todellakin siltä, että lautasella köllötteli uunissa käytetty myyrä! Oli kuulemma suuri virhe tehdä ensimmäinen viilto voimalla ja ns. ”selkäpuolelta”. Tuho olisi täydellinen, mikäli näin toimisi.
Isoäidin oppien mukaan
Jonni paljastui kuorrutetuksi kanakääryleeksi, jonka sisälle oli isoäidin oppien mukaan laitettu reippaanlaisesti, aivan älyttömästi, rasvaa. Oikeaoppisesti kun paketin operoi, pieni viilto kylkeen, niin Jonni uiskenteli pian viattoman oloisena lämpimässä voisulassa. Raipe muisteli, että Jonni oli kyllä ihan sieltä kärkipäästä, mitä sen aikaisiin ruokiin Venäjällä tuli.
Nykyään maajoukkuekiekkoilijat tuskin Jonniin enää Venäjällä törmäävät. Olot naapurissa ovat niiltä osin parantuneet todella paljon. Parantuneista puitteista huolimatta Moskovan-turnaus on yhä edelleen nuorempien pelurien näyttöpaikka. Ajankohta juuri joulun alla karsii kokeneempia ja perheellisiä pelaajia pois.
Nivuset paukkuu
Ennen muinoin vanhempiin pelaajiin ilmaantui juuri joulun alla jos jonkinlaisia pikkuvammoja. Oli myös hautajaisia ja siskon lapsen ristiäisiä. Kyllähän sitä yritettiin keksiä kaikenlaista, jottei reissuun olisi tarvinnut lähteä. Näin eivät nykypäivänä asiat kuitenkaan enää ole. Potentiaalisia MM-kisapelaajia on niin pitkä rivi, että tarjottu mahdollisuus on käytettävä, pelipaikkakuntaan katsomatta.
Kuka Rinteen jälkeen?
Raipe kun tuossa tuli mainituksi, niin mieleeni juolahti Jouni ”Kultaranne” Rinteen loistelias comeback vuonna 1998. Apuvalmentajan jakkaralta kehiin, jääaikaa 24 sekuntia ja kaksi syöttöpistettä oli Joukin saldo silloin! Rinteen temppuun tuskin kukaan nykyisistä apuvalmentajista pystyisi, mutta joka joukkueella, HPK:ta lukuun ottamatta, olisi mahdollisuus heittää kehiin vähintään entinen liigatason kiekkoilija. Kuka on siis Kultaranteen seuraaja?
Juha Lind