Toiseksi eniten paikkoja edustajistoon sai keskustaopiskelijoiden ryhmä Keskeiset kuudella paikallaan ja kolmanneksi eniten lääketieteen opiskelijoista koostuva KuoLO viidellä paikallaan.

Neljä paikkaa saivat Itämaan vihreät tietäjät, Kuopion ainejärjestöliitto sekä Itä-Suomen Vihreä Vasemmisto. Kolme paikkaa saivat Puolueettomat, Demariopiskelijat sekä Fortis.

Kaikkiaan ääniä annettiin lähes 3 400. Vaalien ääniharava oli Keskeiset-ryhmän sitoutumaton ehdokas Henriikka Puolitaival sadalla äänellään.

Opiskeljoista koostuva edustajisto on ylioppilaskunnan ylin päättävä elin, joka päättää esimerkiksi ylioppilaskunnan jäsenmaksun suurudesta. Vaaleilla valitaan edustajistoon 39 jäsentä kaksivuotiskaudeksi kerrallaan.

Äänioikeutettuja on noin 12 000 Itä-Suomen yliopiston opisekelijaa Kuopiossa, Joensuussa ja Savonlinnassa. Ennakkoäänestyksessä äänioikeuttaan käytti noin 14 prosenttia.