Väyrysen vanavedessä toiseksi eniten tuloja kahmi puoluetoveri Hannes Manninen. Eduskunnasta vapaaehtoisesti pois jäänyt Manninen tienasi yhteensä 167 400 euroa joista tuloverojen osuus oli 163 653 euroa. Pääomatuloja Manninen tienasi 3747 euroa.

Kokoomuksen tippunut kansanedustaja Ulla Karvo sai palkkatuloja 74 777 euroa. Lähes samaan ylsi politiikasta jättäytynyt Esko-Juhani Tennilä. Tennilä tienasi 74 216 euroa. Kummallakaan ei ollut pääomatuloja vuoden 2010 verotuksessa.

Nykyisistä kansanedustajista eniten tienasi rovaniemeläinen Markus Lohi. Lohi toimi vielä viime vuonna lakiasiainjohtajana tilitoimisto Pretaxissa. Lohen yhteenlasketut tulot valtionverotuksessa olivat 77505 euroa. Ansiotuloja Lohi tienasi 73871 euroa ja pääomatuloja 3634 euroa.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä erotettu Markus Mustajärvi tienasi 74 441 euroa ja demariedustaja Johanna Ojala-Niemelä 75 352 euroa. Pääomatuloja ei ollut kummallakaan.

Eduskunnasta tipahtaneen inarilaisedustajan Janne Seurujärven ansiotulot olivat 72 685 euroa.

Uudet omassa sarjassa

Tuloissa kevytsarjalaisiksi jäivät ensimmäisen kauden kansanedustajat Autto, Maijala ja Mäntylä. Kokoomuksen puoluetoimistossa järjestösihteerinä ennen kansanedustajan uraa työskennellyt Heikki Autto tienasi yhteensä 39 484 euroa. Pääomatuloja Autolla oli 161 euroa.

Savukoskelta Arkadianmäelle noussut maa- ja porotilan emäntä Eeva Maria Maijala keräsi ansiotuloja yhteensä 17 883 euroa. Maijala toimi vuoden 2010 aikna myös Lapin liitossa petoprojektin projektityöntekijä.

Perussuomalaisten kansanedustajaksi noussut sallalainen Hanna Mäntylä jäi vuoden 2010 tuloissa selvästi peränpitäjäksi. Mäntylän tulot olivat vain 10 238 euroa. Pääomatuloja ei Mäntylällä ollut lainkaan.

Mäntylä teki ennen kansanedustajan uraa töitä erityisnuorisotyöntekijänä sekä työsti Sallan kunnalle lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaa opiskelun ohessa.