Matti Vanhanen kauhoi perättömän lautakasakohun läpi pääministerinä. Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Hannes Manninen leimattiin valtakunnallisissa uutisissa täysin perättömästi rikoksesta epäillyksi. Anneli Jäätteenmäki kaadettiin pääministerin paikalta heppoisilla lähtökohdilla ja raahattiin tuomioistuimeen, joka antoi vapauttavan ratkaisun. Myös muita median tunkkaisuuden esimerkkejä halullinen löytää.
Miksi toimittajien ammattikunta on kadottanut kunniallisuuden tajuaan? Se ryntäilee pintaperhona milloin minkin kohuhunajapurkin perässä ja kavahtaa arkijärkeä. Sivistynyt harkinta on älylliseksi eliitiksi itsensä kokevissa journalisteissa kadonnut piirre. Ehkä hyeenajournalistit hyrräävät vasta, kun poliitikon tai kaltaisena vastuunkantajan kärsimys purkautuu itsetuhoksi.
Tasavallan ykköspoliitikkoihin kuuluva Mauri Pekkarinen on paininut piinaviikon. Kun hän huumoroi Keski-Suomen liiton seminaarissa muutama viikko sitten, tapahtumaa seuranneet Keskisuomalaisen, Laukaa-Konneveden ja Yle Keski-Suomen toimittajat, jokainen sattumalta nainen, eivät kokeneet asiassa moitittavaa. Ja mikä olennaisinta: Pekkarinen sanaili tuntemalleen Kuntaliiton naisjohtajalle, joka ymmärsi tilanteen.
Vihreiden kaupunginvaltuutettu Maia Fandi sen sijaan alkoi syöttää toimittajille keittoa Pekkarisen syyllistymisestä seksuaaliseen häirintään. Poliittisella urallaan eteenpäin tähtäävän kaupunginvaltuutetun koukkuun tarttui ensimmäisenä Keskisuomalainen. Sen jälkeen Yle Keski-Suomi julkisti, ihan oikein, kuvanauhatallenteen, joka avasi katsojille ja kuulijoille tapahtuman. Juttu kiiri valtakunnallisiin kanaviin, jopa Ylen uutisiin. Irtonumeroina myytävä julkaisu kirkui hysteerisenä Pekkarisen häpäisseen naisjohtajaa. Vihreiden paikallispolitikoija oli hujahtanut ylipäätoimittajaksi, jonka unelmaa suuri osa mediasta kritiikittömänä toitotti.
Päätoimittaja Merja Ylä-Anttilan MTV3 säilytti viisaan viileyden. Sen tekstitelevisiossa ja uutisisssa ei ollut sanaakaan asiasta. Kanava osoitti arvokasta harkintaa sinällään rutiinijutussa, johon ei olisi luullut kenenkään ammattijournalistin intoutuvan.
Tuomaritoimittajat julistavat puhujan osuvan harhaan, jos edes yksi läsnäolija loukkaantuu. Näin tapetaan keskustelua ja Suomea rakennetaan urkkija- ja ilmiantomaaksi. Tällä filosofialla toimittajan kolumni on paha, jos siitä edes yksi lukija pahoittaa mielensä.
Höpöjournalismi vahvistaa perussuomalaisia. Moni ihminen tympiintyy pinnallisuuteen ja siirtyy protestivoiman kannattajaksi. Kansanvalta ei ole pitkään aikaan kouristellut niin pahoin kuin nyt.
Jopa hyvän tavan kättelystä varoitus
Nelosen uutisten mukaan suojelupoliisi harkitsee varoitusta osastopäällikölleen Paavo Selinille. Hän osallistui esimiehilleen kertomatta suurlähettiläs Alpo Rusin kirjan julkistamiseen ja kätteli Rusia.
Suojelupoliisi epäili Alpo Rusia maanpetoksesta ja jahtasi häntä vuosia. Rusi todettiin syyttömäksi. Hänen ja perheensä kärsimysten määrää ja syvyyttä voi sivullinen vain arvailla.
Suojelupoliisin olisi pitänyt havaita oitis harovansa tyhjää Rusin jutussa ja pyytää anteeksi. Tähän se ei kyennyt. Suojelupoliisin uusi johto jatkaa korskeuden tiellä.
Runkokiskoväyliin investoitava tosissaan
Jyväskylän ja Keski-Suomen junayhteydet Tampereelle ja Helsinkiin supistuvat. Kehnokuntoinen rata tuo turvallisuusriskejä ja hidastaa liikeenteen kulkua.
Ilmiön syylliset löytyvät viime vaalikausien hallituksista ja eduskunnista. Ne ovat pihistelleet kuin hölmöläiset varojen suuntaamista kiskoliikenteen kuntoon ja turvallisuuteen. Saldo on murheellinen. Sen kääntäminen plussalle vie parhaassakin tapauksessa vuosia. Keski-Suomi on yksi niitä maakuntia, joiden elinkeinopolitiikka kärsii laiminlyönnistä.