Huumepoliisit ovat törmänneet työssään omituiseen ilmiöön. Yleensä kaiken kieltävä huume-epäilty saattaa yllättäen tunnustaa joskus poliisille pienen huumerikoksen. Syy tähän on se, ettei lain mukaan huumetuomion saanutta voida tuomita samassa jutussa rahanpesusta, joka liittyy lähes aina huumejuttuihin.
Nyt tähän lakiin halutaan muutos. Asiaa pohtinut työryhmä ehdottaa, että huume- ja talousrikostuomion saanut voitaisiin tuomita yhtä aikaa myös rahanpesusta.
- Uudessa sääntelyssä pyrittäisiin hakemaan nimenomaan sitä olennaisuutta, ja jos tämä törkeä rahanpesu on se olennaisempi osa, niin silloin rangaistaisiin molemmista ja huomio kiinnittyisi nimenomaan tähän tekokokonaisuuteen, työryhmän vetäjä, valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen sanoo.
Asianajajat uumoilevat rangaistustason nousua
Suomen Asianajajaliitossa pelätään, että rangaistukset kovenisivat myös silloin, kun rahanpesu ei olisi merkittävä osa rikoskokonaisuutta.
- Ja silloin ollaan tilanteessa, jossa lainsäädännöllä on ollut tarkoitus puuttua epäkohtaan, mutta rangaistustaso yleisesti nousee, Asianajajaliiton puheenjohtaja Mika Ilveskero kertoo.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson haluaa pohtia vielä tarkasti, missä rikostyypeissä uusi rahanpesulaki tulisi voimaan. Oikeusministeri kuitenkin haluaa uuden lain.
- Luulen, että meidän on syytä kyllä lähteä sille tielle, mutta pitää tarkasti miettiä, missä rikoksissa tämä voisi tulla ajankohtaiseksi, Henriksson sanoo.
Uusi laki on tarkoitus viedä pian eduskuntaan.
- Se etenee nyt aika vauhdikkaasti täällä ministeriössä, ja itse toivon, että me voisimme päästä esittämään vielä tämän vuoden puolella, Henriksson kertoo.
Jos eduskunta hyväksyy lain, uuden rahanpesulain on tarkoitus tulla voimaan vielä ensi kevään aikana.