Olisiko joku uskonut tämän vaikkapa vuosi tai edes muutama kuukausi sitten. Paavo Väyrynen on nyt pop ja ainakin vaalitappiosta toipuvan keskustan joukoissa sitä kuuminta hottia. Liki puolitoista tuhatta keskustalaista purjehti lauantaina puoluekokouksen jälkeen Tallinnaan ja yritti innostua Väyrysen kampanjasta..

- Minusta tuntuu, että täällä on tunnelma niin korkealla, että tämä laiva nousee pian ilmaan ja tästä tulee ilmalaiva, laukaisi voitontahtoinen Väyrynen risteilyväelle.

Vaan kun aamu saa, on lumous kadonnut ja prinssikin poissa. Pikalaivalla Suomeen kiiruhtanut Väyrynen jätti puoluetoverit aaltojen armoille.

Alhaisesta kannatuksesta vaiettiin

Keskustaväki puhui Tallinnassa lähes kaikesta maan ja taivaan välillä, mutta yhtä asiaa kierrettiin kuin kissa kuumaa puuroa. Edes puoluejohdon kyselytunnilla kukaan ei ihmetellyt sitä, miksi puolueen kannatus on historiallisen alhaalla.

Keskustan puheenjohtajan mielestä tässä ei ole minkään valtakunnan ongelmaa. Vaalitappio kun kuulemma käsiteltiin heti tuoreeltaan ja nyt on katse taas tiukasti horisontissa.

- No, kyllähän me on käsitelty vaalitappiota ja siihen johtaneita syitä erittäin perinpohjaisesti monella eri tasolla, mutta nyt kyllä tämän puoluekokouksen ja tämän viikonlopun henki on ollut hyvin vahvasti se, että nyt katsotaan eteenpäin, vakuuttaa Mari Kiviniemi.

Pääministerivastuu ja etelän media syypää

Kannatus laahaa silti jopa vaalejakin surkeammissa lukemissa. Erikseen kysyttäessä syitäkin löytyy, ensimmäisenä puolueväki nimesi tietysti sen vanha tutun.

- Ainakin täällä etelässä se, että nimenomaan perussuomalaiset saivat, jos ajatellaan lehdistön ja median tukea. Niin perussuomalaiset saivat erittäin suuren tuen sieltä, miettii lahtelainen Toivo Savioja syitä kannatuksen alhaisuuteen.

- Pikkuisen tuo Jyrki pääsi siinä livistämään niin kuin Marin takana, eikä menettänyt sillä kannatusta vaan keskusta joutui ottamaan koko vastuun, painottaa Mikko Rundgren Kolarista.

- Ollaan unohdettu alkiolaiset aatteet. Me nuoret yritetään nyt oikein kovasti perehtyä alkiolaisuuteen, ihmisen kunnoittamiseen ja sivistymiseen. Siihen, että ei olla liian kapitalisteja, liian sosialisteja, korostetaan ihmisen arvoa, toteaa jyväskyläläinen Heli Hämäläinen.