Ensi helmi- tai maaliskuun ensimmäisenä päivänä työnsä aloittavan tasavallan presidentin valtaoikeudet ovat ohuemmat kuin edeltäjiensä. Historiallisesti vahvan valtionpäämiehen Suomi on liukunut parlamentarismiin, joka korostaa eduskunnan ja sen luottamusta nauttivan hallituksen voimaa. Pääministeri on maan poliittinen johtaja. Hän ei ole juuri presidentistä riippuvainen, mutta presidentti on tuhdisti sidoksissa hallitukseen ja eduskuntaan.
Suomalaiset tottuivat itsenäisyytensä alusta alkaen presidenttivaltaisuuteen, vanhankin valtiosäännön vallitessa presidentteinä työskenteli heikkoja ja vankkoja hahmoja. Kulloinenkin yhteiskunnallinen tilanne on heijastunut valtioelinten suhteisiin.
Ministeri Aatos Erkko ehdotti presidentin viran lopettamista, kun hän pohti asiaa sanomalehti Ilkan edellisen päätoimittajan professori Kari Hokkasen 60-vuotisjuhlakirjassa tammikuussa 2003. Mietiskely kai maastoittui presidenttiyden jo tuolloin muuttuneeseen merkitykseen.
Tuskin presidentin toimen poistamiseen löytyy intoa edes valtiontalouden säästön vuoksi. Presidentti mielletään reserviläiseksi, jonka rooli korostuu kansakunnan vaikeimpina hetkinä. Jos hallitus on sisäisesti puraisa ja veltto, jykevä presidentti saattaa luoda siihen ryhtiä. Sitä paitsi kansainvälisesti on tavallisinta presidentin/kuninkaan sekä pääministerin löytyminen demokratiasta. Huomattava poikkeus on Yhdysvallat, jossa presidentin ja pääministerin toimet on keskitetty samalle henkilölle.
Löytyykö enää viileitä järkisyitä presidentin valitsemiseen suoralla kansanvaalilla? Se ikään kuin johtaa kansalaisia harhaisesti olettamaan presidentin perustuslaillisen aseman roimasti vallitsevaa lujemmaksi. Presidentiksi äänestetty ryhtyy herkästi kuvittelemaan itsensä kansakunnan jyrypäälliköksi. Asetelmaan sisältyy pääministerin ja presidentin jännite, henkilöihin katsomatta.
Reiluinta olisi siirtää presidentin nimittäminen eduskunnalle. Kun se on maan ylin valtiollinen mahti, eduskunnan velvollisuus valita presidentti olisi luontevaa. Näin tehdään muun muassa Saksassa, jonka demokraattisuutta kukaan ei epäile. Muutos mitoittaisi presidenttiyden 2000 -luvun ympäristöön. Samalla voitaisiin harkita presidentin toimikauden kesto. Se voisi olla nykyisen kuuden vuoden sijasta viisi tai seitsemän vuotta.
Testit eivät takaa parasta yliopiston rehtoriksi
Yhdeksän miestä hakee Jyväskylän yliopiston rehtoriksi. Aino Sallisen historiallisen pitkä, monin tavoin ansiokas mutta johtajuuteen väistämättä kuuluva puhurillinen 20 vuoden seitsemän kuukauden rehtorius päättyy ensi heinäkuussa.
Miksi yksikään nainen ei hakenut? Päteviä naisia tulvii yliopiston sisällä ja ulkona. Onko naisjohtajuuden jälkeen miehisyyden kaipuu niin räjähtävä, ettei ainutkaan nainen rohjennut laittaa itseään likoon? Vai onko kyse sattumasta?
Yleinen etu edellyttää rehtoriksi siivilöityvän pätevin mahdollinen hakija. Hallintojohtaja Kirsi Moisander kertoo kandidaatit testattavan. Edellisellä kerralla testiä ei tarvittu.
Testaaminen vaativiin ja rankkoihin haasteisiin on maantapa. Se tuottaa joskus oivallisen, joskus sietämättömän annin. Testit eivät varmista mitään. Monet suuryritykset eivät lainkaan testaa toimitusjohtaja- tai muita avainpersoonia.
Mikäli tasavallan presidenttimme tai pääministerimme olisi psykologisesti testattu, J. K. Paasikivi ei olisi ikinä kohonnut suureksi valtiomieheksi. Olisiko Matti Vanhasesta pilkottanut johtajuutta psykologin papereissa? Olisiko Paavo Lipposesta vyörynyt sitä säikkymiseen saakka? Olisiko Jörn Donner kohonnut suureksi persoonaksi, jos hänet olisi mustetahratestattu?
Vastauksia emme tiedä. On tyydyttävä ajatukselliseen herkutteluun. Teoriaherrastelulla ei pitäisi pilata kelpo asiaa.
Kankaanniemi jurppii entisen puolueensa johtoa
Toimi Kankaanniemen ero kristillisdemokraateista ja heittäytyminen sitoutumattomaksi jurppii puoluejohtoa. Puheenjohtaja Päivi Räsänen ja puoluesihteeri Asmo Maanselkä terhentelevät ja väsäävät Kankaaniemeä moittivia lausumia.
Palaute ilmentää Kankaanniemen vuosikymmenistä painoa ja arvoa puolueessa. Hän on ollut puheenjohtajana, ministerinä ja kestokansanedustajana. Valtaeliitin pettymys on ymmärrettävä.
Kankaanniemen ratkaisu on hänen omansa. Totuudeksi jää, että kristillisdemokraatit liekehtivät hallitusvimmaan niin, että he hyväksyivät ohjelmaksi mitä vain. Kuntia aiotaan pakkolahdata. Kaikki menetelmät käyvät EU:n talouskriisin torjunnassa. Samaa sukupuolta edustavien avioliittoa yritetään masinoida päähallituspuolueiden eduskunta-aloitteella, kun se tiputettiin Kataisen kabinetin ohjelmasta. Kristllisdemokraattien johdon meno huokuu tekopyhyydellistä vallanhimoa. Kankaanniemi on pysynyt juurillaan. Hän kestää eliitin ryöpytyksen.