Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemän kyselyn mukaan kolmannes suomalaisista uskoo, että vaatimus Kreikan tukilainojen vakuusjärjestelyistä on heikentänyt Suomen vaikutusvaltaa.

Vajaa viidennes arvioi, että Bulgarian ja Romanian Schengen-jäsenyyden estäminen on vähentänyt Suomen vaikutusvaltaa.

Vihreiden kannattajista lähes joka kolmas ja SDP:n äänestäjistä runsas neljännes katsoo, että Kreikka-vakuuksista käyty kädenvääntö on vahvistanut Suomen vaikutusvaltaa.

Myös vasemmistoliiton kannattajista lähes joka neljäs uskoo Suomen vaikutusvallan vahvistuneen.

Vakuusvääntö jakaa mielipiteitä

Vakuuskiistan vaikutusten arviointi jakaa vihreiden kannattajia. Samalla kun lähes kolmannes uskoo Suomen vaikutusvallan kasvaneen, niin runsas kolmannes vihreistä näkee Suomen vaikutusvallan heikentyneen.

Myös SDP:ssä näkemykset jakaantuvat; 26 prosenttia uskoo Suomen vaikutusvallan vahvistuneen ja saman verran löytyy demareita, joiden mielestä vaikutusvalta on heikentynyt.

Kokoomuksessa huolta vaikutusvallasta

Keskustan kannattajista 43 ja kokoomuksen äänestäjistä 40 prosenttia arvioi, että vakuusvääntö on heikentänyt Suomen vaikutusvaltaa EU:n päätöksenteossa. Perussuomalaisista 41 prosenttia uskoo Suomen vaikutusvallan vähentyneen.

Taloustutkimus haastatteli tutkimusta varten yhteensä 1 001 henkilöä. Haastattelut tehtiin 17. - 20.10.2011. Virhemarginaali on 2,5 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.