Häkämiehen mukaan vaihtoehtoja löytyy metsäteollisuudesta, eikä ala ole suinkaan kuolemassa. Ideoita perataan parhaillaan, mutta toistaiseksi kaksi vaihtoehtoa on noussut muita vahvemmin esille.

- Puukerrostalorakentaminen on noussut ihan uudella tavalla viimeisten kuukausien aikana. Toinen vaihtoehto on bioenergia. Päälinjat ovat ehkä puurakentaminen ja puun hyödyntäminen energiamuodossa. Muitakin on ja niitä käydään nyt läpi.

Häkämies ottaisi mallia Ruotsista, jossa puukerrostalorakentamisen osuus on noin 10 prosenttia. Suomessa puukerrostalorakentamisen osuus on vain vajaa prosentti.

- Suomalaiset kaupungit ja kunnat ovat kaavoittaneet lähes miljoonaa neliömetriä puukerrostalorakentamiselle eli Suomessa halutaan edistää sitä ja tähän myös valtiovalta kannustaa.

Myllykoski-päätöksestä hyötyä kilpailutilanteessa

Puurakentaminen ei ole Kymenlaakson yksinoikeus, vaan markkinoille voi löytyä kilpailua muista maakunnista. UPM:n aikeet Myllykosken lakkauttamisesta laittoivat kuitenkin rattaat pyörimään.

- Ehkä tässä valitettavassa päätöksessä on se hyvä puoli, että se laittoi vauhtia tähän touhuun eli on konkreettinen tilanne ja myös isoa teollisuustilaa vapaana. Se synnyttää aikataulupaineen, jonka näen myönteisenä. Ei varmasti olla ainoana liikkeellä, pitää olla osaava ja nopea tässä asiassa.

Häkämiehen mukaan konkreettista aikataulua on mahdoton arvioida, kiireestä huolimatta. Hän muistuttaa, että Voikkaan kohdalla pitää puhua kuukausien sijasta vuosista. Voikkaalta menetettyjä työpaikkoja ei ole myöskään vielä korvattu.

- Voikkaalle on syntynyt työpaikkoja, mutta ei siinä mittakaavassa eli on vanhaa haastetta pohjalla. Mahdoton arvioida aikataulua, mutta ensimmäisiä merkkejä toivotaan lähikuukausina. Kyllä tässä kiire painaa päälle.

Peliteollisuudelle tukea

Koulutuspuolella on ammattikorkeakoulujen vähennykset puhuttaneet viime päivinä. Kymenlaaksossa pelätään, että peliteollisuuden nostaminen työllistäjäksi kärsii, jos koulutusta joudutaan karsimaan.

- Peliteollisuus on aidosti vakavaa liiketoimintaa ja mahdollisuuksia tarjoavaa. Kyllä siihen myös valtiovallan tuotekehitysrahaa panostetaan. Miten opiskelupaikat sellaisenaan tulevat jakautumaan, tulee lähitulevaisuus näyttämään. Kymenlaaksolla ja Etelä-Karjalalla on siinä paljon vaalittavaa. Kymenlaaksolta puuttuu tiedekorkeakoulu, joten ammattikorkeakoulun rooli on merkityksellisempi maakunnalle.