Hän totesi, että kattavuutta mitattaessa merkittävää on toisaalta, mitkä kaikki alat ovat mukana ja toisaalta kuinka paljon työntekijöitä on sopimuksen piirissä.
Mutta myös sen ehdon täytyy täyttyä, ettei pieni ryhmä voi seisottaa enemmistöä.
- Kun kerran tämmöinen yhteishenki on saatu aikaan, ei voida ajatella, että Suomen talous seisoo paikallaan jonkin yhden sopijapuolen takia, hän totesi.
Pääministeri sanoi olettavansa, että kun näin pitkälle on päästy, ratkaisuun myös sitoudutaan. Hän samalla korosti, että se on totta kai yksittäisten liittojen käsissä.
Katainen ei halunnut lähteä arvioimaan, miten nopeasti sopimus kaatuu, jos esimerkiksi Metalliliitto päättäisi lauantaina olla lähtemättä mukaan. Hän korosti, ettei haluaisi tässä vaiheessa, kun tilanne on herkkä, osoitella sormella yhtäkään liittoa.
Katainen kuitenkin totesi olevan päivän selvää, että jos suuret sopijaosapuolet eivät tule mukaan, ei valtiolla ole ainakaan mitään intressiä tukea pienen ryhmän toimintaa.
Katainen vahvistaisi talouskomissaarin asemaa
Katainen ei lämpene ajatukselle eurooppalaisesta budjettivirastosta. Sen sijaan hän vahvistaisi talous- ja rahoituskomissaarin asemaa. Tällä hetkellä tehtävässä toimii Olli Rehn.
- Oma näkemykseni olisi se, että eurooppalaista talouskuria eli sitä, että kaikki noudattavat pilkun tarkasti talouden sääntöjä, voitaisiin vahvistaa sillä, että talouskomissaarin asema olisi entistä riippumattomampi, Katainen sanoi.
Hän totesi, että tällöin komission kollegio, jossa kaikkien maiden komissaarit istuvat, ei pystyisi vaikuttamaan talouskomissaarin itsenäiseen harkintaan siitä, onko joku maa rikkonut sääntöjä vai ei.
Katainen huomauttaa, että tällainen itsenäinen rooli on kilpailukomissaarilla tällä hetkellä.
- Mahdollisesti voitaisiin jopa ajatella niin, että talouskomissaari voisi olla euroryhmän puheenjohtaja, jolloin koordinaatio ja sääntöjen noudattaminen olisi enemmän vielä talouskomissaarin käsissä ja silloin välttämättä uutta virastoa ja byrokratiaa ei tarvittaisi, pääministeri totesi.