Perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen mielestä vähemmistövaltuutettua ei tarvita enää Suomessa. Hän aikoo tehdä lakialoitteen vähemmistövaltuutetun viran lakkauttamiseksi.

Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet hämmentyi ehdotuksesta.

- Tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen, ettei meitä tarvittaisi, Biaudet sanoo.

Biaudet uskoo vähemmistövaltuutetun työkentän päinvastoin laajenevan.

- Nyt valmistellaan lakia, joka laajentaisi vähemmistövaltuutetun toimintakenttää. Jatkossa me voisimme puuttua myös sellaiseen syrjintään, joka johtuu esimerkiksi iästä tai vammasta, Biaudet kertoo Kalevan haastattelussa.

Immonen jätti eduskunnalle talousarvioaloitteen, jossa hän esittää vähemmistövaltuutetun määrärahojen puolittamista ensi vuoden budjetissa. Hän perustelee aloitettaan sillä, että valtuutetulla ja syrjintälautakunnalla on ollut aiempina vuosina vähäinen määrä asiakastapauksia määrärahoihin nähden.