SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoi jo keskiviikkona olevansa neuvottelujen suhteen toiveikkaampi kuin vielä alkuviikosta. Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoi puolestaan, että neuvotteluissa "ollaan tosi lähellä maalia".
Pääministerin ja valtiovarainministerin tapaamisen jälkeen kokoontuvat kaikkien kolmen palkansaajakeskusjärjestön eli SAK:n, STTK:n ja Akavan hallitukset.
Riku Aalto: Myös laatukysymyksiin parannuksia
Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoi Ylen Aamu-tv:ssä, että liitto tuskin on tyytymässä sopimukseen, jossa on vain 4,3 prosentin palkankorotus kahdelle vuodelle. Mukaan tarvitaan myös laatukysymysten ratkaisua, jolloin esitystä voi arvioida kokonaisuutena.
Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Risto Alanko toisti Aallon puheisiin viitaten, että esitetyt prosentit ovat korkeita Suomen kilpailukyvyn kannalta.
Hallitus mukana
Lopullinen varmuus mahdollisesta laajasta palkkaratkaisusta saataneen jo aamupäivällä Kataisen ja Urpilaisen tapaamisen jälkeen.
Hallitus on asettanut tuelleen omia ehtoja ja esittänyt näkemyksiään esimerkiksi vuorotteluvapaasta. Ratkaisuesitys voi myös sisältää sellaisia muutoksia, joihin tarvitaan valtion tukea. Hallitus on kuitenkin viestittänyt, että rahaa ei juurikaan ole.
Mahdollista on myös, että työmarkkinajärjestöjen sopimus ei määrittele palkankorotuksia hallitusta tyydyttävällä tavalla, eli ei esimerkiksi edistä samapalkkaisuutta.