Rehnin mukaan pankkeja pitää joko pääomittaa tai järjestellä uudelleen tai sitten molempia. Vasta viime kädessä voidaan ajatella Euroopan vakausrahaston käyttöä niiden maiden kohdalla, jotka eivät muuten selviä ongelmasta, Rehn kertoi.

Heinäkuussa sovittiin, että sijoittajat antavat Kreikalle lisää maksuaikaa ja kärsivät samalla 21 prosentin alennuksen lainapääomaan. Rehnin mukaan silloin sovittua on nyt syytä tarkistaa.

- En lähde esittämään mitään lukuja, mutta on selvä, että tarkistuksia tehdään, koska on välttämätöntä keventää Kreikan velkataakkaa, jotta se pystyy siitä selviämään ja jotta kyetään vähentämään kustannuksia eurooppalaiselle veronmaksajalle, Rehn sanoi.

Rehn myös toivoi, että unionin jäsenvaltiot voisivat harkita pysyvän vakausmekanismin (EVM) käyttöön ottamista jo ensi vuonna. Silloin se toimisi jonkin aikaa päällekkäin väliaikaisen kriisirahaston (ERVV) kanssa.

Kreikan kriisi ratkeaa

Kreikan talousahdingosta Rehn totesi, että ilmassa on edelleen paljon kysymysmerkkejä. Hän kuitenkin odottaa, että Kreikan velkakriisiin löytyy pysyvämpi ratkaisu vielä lähikuukausien aikana. Rehnin mielestä euroalue kestää kriisin.

- Euroalue ei tule hajoamaan. Sellaisen spekuloinnissa menee oppineiden aika hukkaan. Kannattaa enemmän keskittyä Euroopan unionin ja euroalueen arkkitehtuurin uudistamiseen, Rehn sanoi.

Suomen ja muiden euromaiden pitkällisestä Kreikka-vakuuksien väännöstä Rehn totesi, että järjestelystä tuli lopulta "hyvin tasapainoinen ja reilu ratkaisu". Tärkeintä on hänen mielestään se, että asia saatiin pois päiväjärjestyksestä.

Rehnille lisää valtaa?

Brysseliläinen verkkolehti EurActiv kertoi viime viikolla, että euroryhmän puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin kauden päättyessä euroryhmän puheenjohtajuus siirtyisi talouskomissaarille eli Rehnille. Rehn vastasi tästä kysyttäessä, ettei hän "ole osaltaan käymässä mitään kampanjaa".

- Sinänsä on järkevää, että euroalueen päätöksentekoa jämäköitetään ja tehostetaan. Tämä vaihtoehto on ollut yksi, jota tietääkseni eräät jäsenvaltiot, mukaan lukien Suomi, ovat pitäneet esillä käydyissä neuvotteluissa. Puheenjohtaja Herman van Rompuy yhdessä puheenjohtaja Junckerin ja komission puheenjohtajan Barroson kanssa tekevät aika pian esityksiä siitä, millä tavalla euroalueen päätöksentekoa parannetaan ja tehostetaan, Rehn sanoi.

Työmarkkinavääntö kuin suoraan EU:sta

Kotimaisissa työmarkkinaneuvotteluissa Rehn näkee tutunoloista vaikeutta.

- Tämänkertainen neuvottelukierros muistuttaa vähän EU:n päätöksentekoa. Ensin ajaudutaan konkeloon ja sitten kuitenkin palataan neuvottelupöytään ja haetaan ratkaisua, Rehn vertasi.

Rehnin mukaan olisi kansantalouden ja palkansaajan edun mukaista, että työmarkkinoille syntyisi jonkinlainen laajempi, koordinoitu raamiratkaisu.