- Ensinnäkin sillä on se merkitys, että tämä on ensimmäinen kerta kun tällaista rahansiirtoveroa Euroopan unionissa tai missään laajasti, globaalisti otetaan käytäntöön. Toinen merkitys on se, että sillä on pienenäkin tasapuolistava vaikutus; vain työtä ja yrittämistä ei veroteta, vaan myös rahalla rahan tekemistä, Sirpa Pietikäinen summaa.

- Ja kolmas, kaikkein tärkein, että se on vähän kuin arvonlisävero. Tämän kautta me onnistutaan seuraamaan rahan liikkeitä, näkemään paremmin riskikeskittymiä, mutta myös veronkiertoa, veroparatiiseja, ja kyllä se tätä sekunninmurto-osasalamakauppaa myös jonkin verran hillitsee. Sillä on paljon myönteisiä vaikutuksia, vaikka se on pieni ja kyllä ne tulotkin ihan rahaa on EU-budjettiin.

Joidenkin mielestä vero on rahamarkkinoiden kannalta hankala tai ylimääräinen kustannus ja lopulta kuluttajat maksavat. Sirpa Pietikäisellä on väitteisiin vastaus valmiina.

- Sanonpahan vaan, että maksaa se palkkaverokin tuotteiden ja palveluiden hinnassa. Kyllä se hidastaa pienyrittäjien toimintaa, että palkoista joudutaan maksamaan sivukulut, verot ja että pienyrittäjä joutuu toiminnastaan maksamaan verot ja alvit. Minkä takia rahamarkkinoiden pitäisi olla tässä käytännössä poikkeus.

- Kyllä se on reilumpaa, että me kaikki tasaväkisesti osallistutaan näiden kustannusten hoitoon ensinnäkin. Toiseksi on erityisen reilua, että rahamarkkinat ovat siinä itse mukana, koska sen kriisin jälkimaininkeja me kaikilta osin eri muodoissaan tässä nyt hoidetaan, sanoo Pietikäinen.