Katainen sanoi, ettei Suomi ole missään vaiheessa lähtenyt lainoitusoperaatioon ensisijassa bisnestä tekemään. Tappioitakaan ei kuitenkaan ole hänen mukaansa tulossa.
- Joku voi sanoa, että Suomi häviää korkotappiota sen takia, että joudumme ottamaan markkinoilta lainaa ja pääomittamaan kertaheitolla EVM:n (pysyvä kriisirahasto). Se ei pidä paikkaansa, sen vuoksi että EVM sijoittaa nämä rahat kolmen A:n papereihin uudestaan, eli me saamme osinkoa sieltä, hän sanoi.
Kataisen mukaan osinkoja saadaan suurinpiirten yhtä paljon kuin mitä Suomi maksaa korkoja kyseisestä lainastaan.
Katainen ei pidä ongelmallisena myöskään sitä, että vakuudet saadaan vain osalle takuusummasta, koska vakuus sijoitetaan kolmen A:n papereihin 30 vuodeksi.
- Kun siihen lasketaan oletettava korko, niin se käytännössä 30 vuoden aikana nousee reiluun kahteen miljardiin euroon. Eli suurinpiirtein siihen samaan summaan kuin mikä meillä takuuna on, hän laski.
Katainen sanoi, että Euroopassa käydään nyt keskustelua asiasta ja hän suosittelikin perehtymistä asiaan.
- Toiset ovat aidosti sitä mieltä, että he eivät halua tätä, sen takia, kun eivät välttämättä pysty tai eivät pidä sitä hyvänä. Jos katsoo puhtaasti Suomen kannalta tätä asiaa, niin tämä on hyvä, hän sanoi.