Tiilikainen ei ymmärrä, miksi viime vuosien aikana rakennettuja sosiaali- ja terveysalueita pitäisi nyt purkaa.
- Tarkoittaako se, että esimerkiksi monen vuoden uurastuksen tuloksena synnytetty Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri pitäisi purkaa? Mitä sillä saavutettaisiin?
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja ei tosin usko, että näin käy.
- Tuskin hallitukseltakaan riittää rohkeus lähteä tällaista pilottijärjestelmää romuttamaan, hän sanoo.
Välikysymyksellä haettiin tarkennusta
Keskustan jättämää kuntien pakkoliitoksia vastustavaa välikysymystä eduskuntaryhmän puheenjohtaja luonnollisesti puolustaa.
- Kuntaministeri lähti kuntauudistuksessa sanelumielellä liikkeelle. Päätimme, että on heti syytä kysyä tarkemmuksia siitä, mitä ministeri ja hallitus aikoo, Tiilikainen perustelee.
- Hallitus tuntuu uskovan malliin, jonka mukaan isoihin kuntiin keskittämällä pystyttäisiin varmistamaan lähipalvelut. Me emme usko siihen, hän jatkaa.