Sisäministeri Päivi Räsänen väläytti aiemmin ilmoitettujen uusien hätäkeskuspaikkakuntien tarkistamista. YLE Hämeelle antamassaan haastattelussa Räsänen ei takaa, että muutoksia olisi luvassa, mutta sanoo tarkastavansa paikkojen sijainnin.

Itä-Suomessa puheluita vastaanottavaksi paikkakunnaksi on aiemmin päätetty Kuopio.

Määräaikainen viestipäällikkö Pekka Heikkinen Etelä-Savon hätäkeskuksesta sanoo, että henkilöstön mielestä puheluita tulisi vastaanottaa myös Kouvolassa. Näin vältettäisiin työvoimapula.

- Aika moni työntekijä on ilmaissut, että jos tulisi siirto Kuopioon, niin he eivät olisi valmiita jatkamaan. Kuopiossa tulee henkilöstön mielestä myös ahdasta. Kouvolan vastaanottaessa puheluita ei tulisi pakkomuuttoja, sillä Kouvola on päivittäisen työmatkan kannalta juuri sillä rajalla, Heikkinen perustelee.

Heikkisen mukaan nyös aluelliset olot puhuvat itäsuomalaisittain kahden puheluita vastaanottavan kunnan puolesta.

- Jos verrataan esimerkiksi Uudenmaan kaavailtuun keskukseen, niin siellä on kaupunkeja ja taajama-aluetta suhteessa paljon enemmän kuin täällä. Ne ovat käsittääkseni helpommin hodiettavissa. Itä-Suomi on lähes 900 000 ihmisen alue, jossa on paljon vesistöjä ja pitkät välimatkat. Nämä olot olisivat paremmin hallittavissa, jos olisi kaksi puheluita vastaanottavaa keskusta. Tämä on aika monen täällä työskentelvän ihmisen mielipide.

Hätäkeskuslaitoksen johtaja Martti Kunnasvuori ei muuttaisi laitosten toimipaikkoja. YLE Satakunnalle antamassaan haastattelussa Kunnasvuori puhuu voimassa olevien päätösten puolesta.

Etelä-Savon hätäkeskuksessa Mikkelissä työskentelee 35 ihmistä, joista hätäkeskussalin työntekijöitä on 29.